Suomen paralympiatoivo Matti Suur-Hamari jäi 16:nneksi lumilautailun paracrossin maailmancupin avauksessa Pyhätunturilla. Hän voitti aikalaskut ajalla 47,99, mutta kaatui ensimmäisessä karsintaryhmässä ja putosi jatkosta.
– Aikalaskut meni hyvin, ja lasku kulkee. Vauhtia on: pohjat saatiin karsinnoissa. Tänään kisa kaatui semmoiseen odotteluun. En oikein saanut pidettyä itseäni hereillä, ja sitten tuli hölmö virhe ekassa heatissa. Naamalleen tulin starttisetissä, mutta tällaista se lumilautacrossissa välillä on, Suur-Hamari kertoi tiedotteessa.
Australian Ben Tudhope voitti lauantain kilpailun. Suomen Matti Sairanen oli 13:s. Suur-Hamari lastaa odotuksia sunnuntain kilpailuun.
– Nyt oli siinä mielessä hyvä, että saatiin kaatumiset pois alta eikä tarvitse niitä enää tehdä. Nyt käydään syömässä ja saunomassa ja huomenna uusiksi.