Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Arslan Khataev voitti nyrkkeilyn SM-kultaa, muttaa pettyi pahasti jäätyään kokonaan ilman ottelua

Porvoolainen 23-vuotias Arslan Khataev voitti nyrkkeilyn SM-kisoissa kultaa. Khataev odotti kovasti pääsevänsä kotiyleisön eteen. Hänellä oli sarjassa vain yksi vastustaja, mutta vastustaja ei tullut puntarille. Sen jälkeen Khataev pokkasi kahdeksannen Suomen mestaruuden ilman ottelua. Punnituksen jälkeen ei ollut mahdollista vaihtaa sarjaa, joten pettynyt voittaja ei päässyt kehään.

Hän on kiertänyt paljon ulkomailla ottelemassa ja odotti kovasti pääsevänsä kotiyleisön eteen.

– Mutta tätä tämä joskus on, joudutaan kumartamalla ottamaan kahdeksas SM-kulta tällä kertaa.

Khataev ilmoitti kisan jälkeen, että tiedossa on pakkolepoa. Hän mainitsee selkäkivut, ja odottaa operaatiota.

Hän kertoi aiemmin, että syksyn MM-kisoissa selkä oli rikki, mutta päätti taistella kisat läpi.

Arslanin sijoitus 7. oli 20 vuoteen paras miesten paitanyrkkeilyssä MM-tasolla.