Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kerkkoossa pääsee lauantaina taas juoksemaan paikallisia polkuja – järjestäjä uskoo, että sadan juoksijan raja paukkuu lauantaina rikki

Kerkkoon Urheilijat järjestää seuran toisen polkujuoksutapahtumansa, Kerkkoo Trail Runin tulevana lauantaina.

Polkujuoksu

Lauantaina pääsee taas tallaamaan Kerkkoon polkuja Kerkkoon Urheilijoiden Kerkkoo Trail Runissa. Reitti kulkee Kerkkoon ulkoilumajan ja Kirkkokiven vaihtelevissa maastoissa. Matkan varrelta löytyy kallioita, kangasmetsää, mäkiä ja metsäautoteitä. Tapahtuma sopii kaiken tasoisille ja -ikäisille kisaajille ja kuntoilijoille.

Kerkkoo Trail Runin järjestettiin viime syksynä ensimmäisen kerran ja siitä on tarkoitus tehdä joka vuotuinen perinne. Tällä kertaa tapahtuma päätettiin järjestää keväällä.

– Päätimme mennä syklillä syksy, kevät, syksy ja niin edelleen. Luonto ja maisemat ovat hyvin erilaisia syksyllä ja keväällä. Vaihtelu virkistää, Kerkkoo Trail Runin kilpailujohtaja Aki Sipponen toteaa.

– Perinnettä tullaan pitämään yllä niin kauan, kun Suomessa riittää intoa juosta metsässä.

– Järjestelymme ovat sujuneet hyvin. Lyhyemmät matkat ovat uusittu nyt lähes kokonaan.

Perinnettä tullaan pitämään yllä niin kauan, kun Suomessa riittää intoa juosta metsässä.

– 20 ja 40 kilometrin matkasta, noin 70 prosenttia on edellisen vuoden reittiä.

– Vaihdoimme myös kilpailukeskuksemme Kerkkoon ulkoilumajalle, joten kilpailijat pääsevät nyt nauttimaan myös saunasta juoksunsa jälkeen. Miehille ja naisille on omat saunansa.

– Kahvilassamme on myynnissä myös pientä purtavaa.

Tapahtuman kisakeskus on tosiaan Kerkkoon ulkoilumaja (Majatie 26, Porvoo). Matkoina tulevassa tapahtumassa on 5, 10, 20 ja 40 kilometriä. 5 kilometriä on kuntosarjalaisille. Miehet ja naiset voivat juosta 10, 20 tai 40 kilometrin sarjoissa. Tapahtumaan voi ilmoittautua ennakkoon Kerkkoon Urheilijoiden kotisivujen kautta osoitteesta www.kerkkoonurheilijat.fi/ku/kerkkoo-trail-run.

– Ennakkoon on ilmoittautunut jo 86 juoksijaa, joten on hyvin mahdollista, että rikomme sadan juoksijan rajan, Sipponen sanoo.

– Viime vuonna tuli runsaasti viime hetken ilmoittautumisia. Viime vuonna oli noin 70 juoksijaa.

– Ilmoittautuminen on auki perjantaihin saakka ja jälki-ilmoittautuminen on mahdollista puoli tuntia ennen lähtöä, viiden euron lisähintaan.

– Juomapisteitä on 3-6 kilometrin välein riippuen matkasta. Tarjolla on urheilujuomaa, suolakurkkuja, banaania ja suolaa.

– Polkujuoksu on äärettömän koukuttava laji, eikä sivuvaikutuksetkaan ole haitallisia.

– Kerkkoon Urheilijoilla on hyvä porukka, kaikki hoitavat hienosti omaa vahvuusaluettaan.

Kerkkoon Urheilijat järjestää 16.5. alkaen myös viikoittaisia maastojuoksukilpailuita Kerkkoon ulkoilumajalla. Kesäkuussa maastojuoksukisat muuttuvat yleisurheilukilpailuiksi Kerkkoon urheilukentällä, joita pidetään heinäkuun kesätaukoa lukuun ottamatta viikoittain elokuun lopulle saakka.