Leclerc jälleen aika-ajojen valtias – Verstappen taipui loppudraaman myötä

Alfa Romeon Valtteri Bottas oli seitsemäs formula ykkösten Espanjan gp:n aika-ajoissa. Paalulle huomenna ajettavaan F1-kauden kuudenteen kisaan ajoi Ferrarin Charles Leclerc. Red Bullin Max Verstappen oli toinen, Ferrarin Carlos Sainz kolmas ja Mercedeksen George Russell neljäs.

MM-pistekärjessä olevalle Leclercille paalupaikka oli uran 13:s ja jo neljäs tällä kaudella. Se tuli dramaattisesti, sillä viimeisen osion avausyritys päättyi pyörähdykseen. Leclerc kokosi kuitenkin voimansa ratkaisevaan ajoon ja peittosi Verstappenin ajan 0,3 sekunnilla. Verstappenin vastaus tyrehtyi teknisiin ongelmiin.

– Hyvältä tuntuu. Erittäin vaikeita sessioita, etenkin kolmannessa, kun tein virheen ensiyrityksellä. Joten yksi kierros oli vain (käytettävissä), mutta se sujui erinomaisen hyvin, Leclerc hehkutteli ratahaastattelussa.

– En saanut viimeistä yritystä aikaan, joko DRS ei avautunut tai menetin voimaa (jostain syystä). Harmittaa hieman, mutta kun katsoo kokonaisuutta, pääsy eturiviin oli hyvä saavutus, totesi puolestaan Verstappen.

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner vahvisti myöhemmin, että kyse oli nimenomaan DRS-järjestelmän ongelmasta.

Bottas on tällä kaudella ajanut aika-ajoissa viimeiseen osioon eli kymmenen parhaan joukkoon viisi kertaa kuudessa kisassa. Bottas näki V Sport -kanavan haastattelussa, että Alfa Romeon päivitykset ovat toimivia.

– Kyllä ne selkeästi auttoivat, sija olisi ehkä ollut muutamaa huonompi ilman niitä, Bottas pohti.

Huomiseen kisaan Bottas odottaa taistoa Mercedeksen ja ehkä ennen kaikkea kuutosruudusta lähtevän ex-tallikaveri Lewis Hamiltonin kanssa.

– Meillä on kisavauhti ollut yleensä parempaa kuin aika-ajovauhti. Ehkä voidaan taistella Mercedeksen kanssa, se olisi hyvä, Bottas sanoi V Sportille.

Bottas taustoitti kohutun kuvan syntyä: "Tiffany otti sen"

Viime viikolla Bottas räjäytti internetiä hieman toisenlaisissa kuvioissa, kun hän julkisti Instagramissa kuvan itsestään uimassa purossa Coloradossa. Nakuna polskivan Bottaksen takapuoli herätti katsojakuntaa (kuvalla päälle 400 000 tykkäystä) ja muun muassa ex-tallitoveri Lewis Hamilton kuvaili kuvan olevan "yksi parhaista ikinä näkemistäni".

Bottas myi kuuluisasta kuvastaan printtejä, ja tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen. Hamiltonkin lupasi ostaa kappaleen seinälleen. Lauantaina Espanjan gp:n aika-ajojen jälkeen suomalaispilotti sai selostaa medialle taustoja kuvan taustalla.

– Sosiaalisen median voima on ihmeellinen. Saimme 50 000 euroa hyväntekeväisyyteen 24 tunnin aikana kuvalla jonkun pepusta. Hullua, enkä oikein tajua sitä, mutta teemme tällä hyvää, Bottas selosti.

– Itse asiassa (Bottaksen naisystävä) Tiffany (Cromwell) otti sen (kuvan). Ja (tunnettu urheilukuvaaja) Paul (Ripke) editoi sen. Ja seuraavana päivänä päätimme, että printtaamme niitä hyväntekeväisyyttä varten. Ja sitten tuo juttu vaan räjähti.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut