Aleksi Ojala antoi SM-kävelyissä vahvoja lupauksia MM-Oregoniin, Aku Partasen varoitustili täyttyi kesken matkan

Laitilan SM-kävelyissä lauantaina Suomen kärkinimistä Aleksi Ojala onnistui 35 kilometrin kisassa, mutta Aku Partasen 20 kilometriä jäi kesken varoitustilin täytyttyä. Testikisan voitti siten Joni Hava.

Ojala käveli SM-kultaa Suomen ennätysajalla 2.31.24.

– Todella hyvä fiilis siihen nähden, että huhtikuussa minulla oli korona. Etukäteen oli vähän kysymysmerkki, miten SM-kisa kulkee, mutta tähän aikaan pitää olla tyytyväinen. Tiukoilla käännöksillä ja tuolla tuulella tämä oli se, mitä oli saatavissa, Ojala myhäili.

Heinäkuun Oregonin MM-kisojen suhteen Ojalalla olikin ytimekäs summaus.

– Tästä voi päätellä, että mies on kunnossa. Tällaisen vain kohtuullisen treenikuukauden jälkeen tuollainen aika. Pikkuhiljaa aletaan rakentaa Oregonin kuntoa. Mitään erikoista ei ollut vielä tehty, eikä tähän kisaan ollut vielä sen kummemmin valmistauduttu.

– Tekniikka on kunnossa. Yhtään varoitusta ei tullut. Seuraava kisani on todennäköisesti kesäkuun alussa Espoossa kymppitonni.

Partanen ei voinut olla 20 kilometrin testikisan jälkeen yhtä iloinen kuin Ojala.

– Vähän matkaa kun menin rauhallisemmin, ei tullut varoituksia, mutta sitten kun aloin taas kiristää, tuli taas varoitusta, harmitteli Partanen.

– Sinänsä positiivista on se, että kunto on hyvä, mutta tekniikkaa pitää saada vielä kuntoon. Tämä varmaan tarkoittaa sitä, että tähtäin on Oregonin MM-kisoissa 35 kilometrillä, kun huhtikuun kisakin meni puihin koronan takia. Ei oikein ehdi enää saada 20 kilometrin kisoja alle.

"Lopussa vatsa kramppasi"

Naisten puolella Enni Nurmi voitti 20 kilometriä ennätyksellään 1.34.56 ja alitti Münchenin EM-kisojen virallisen kisarajan.

– Toivon, että olisimme lähteneet tyttöjen kanssa vetämään porukalla ainakin ensimmäiset viisi kilometriä. Lähdin kuitenkin vetämään omaa vauhtia. Melkein kestin loppuun asti, mutta lopussa vatsa kramppasi, mietti Nurmi.

SUL:n kävelyn lajivastaava Jani Lehtonen oli tyytyväinen Laitilan SM-kisojen antiin.

– Oregonia ajatellen Aleksin noin iso Suomen ennätyksen parantaminen näyttää oikein hyvältä. Hänen kävelynsä oli helpon hallittua. 35 kilometriä on uutena arvokisalajina arvoituksellinen, mutta Oregonista voi odottaa ainakin pistesijaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut