Antti ”Paavi” Parviainen valittiin Jääpalloliiton uudeksi puheenjohtajaksi Jari Kettusen tilalle

Porvoolainen Parviainen valmensi Porvoon Akilles Bandyn miesten edustusjoukkuetta vuodesta 2012 aina vuoteen 2019 saakka.

Suomen Jääpalloliiton kevätkokous valitsi lauantaina 21.5. liiton uudeksi puheenjohtajaksi porvoolaisen Antti ”Paavi” Parviainen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Parviainen korvaa tehtävässä Akilles Bandyn nykyisen puheenjohtaja Jari Kettusen, joka toimi siis aiemmin myös Suomen Jääpalloliiton puheenjohtajana Akilleen lisäksi.

Parviainen on innoissaan tulevasta pestistään ja on valmis kehittämään suomalaista jääpalloa.

– Suomen Jääpalloliitto on edellisen puheenjohtajan johdolla ottanut isoja harppauksia eteenpäin, Parviainen toteaa.

Sydämeltäni olen aina jääpalloihminen ja yhteisön avulla uskon, että saamme hyviä tuloksia aikaiseksi.

– Monella sektorilla on kuitenkin vielä tehtävää ja lähden innolla viemään kapulaa eteenpäin.

– Sydämeltäni olen aina jääpalloihminen ja yhteisön avulla uskon, että saamme hyviä tuloksia aikaiseksi.

Myös liiton varapuheenjohtaja vaihtuu Jukka Koskisen jätettyä eropyyntönsä. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Ida Buure. Liittohallitukseen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valittiin uudelleen erovuoroinen Markus Saukkonen (Lappeenranta). Liittohallituksessa jatkavat myös Mika Mutikainen (Helsinki) sekä Petri Siivo (Lappeenranta). Uusiksi jäseniksi erovuoroisten Tuomo Partasen sekä Eino Leisimon tilalle valittiin Timo Helavuori (Pori) ja Martti Lousti (Pori).

Ida Buuren tultua valituksi varapuheenjohtajaksi, kevätkokous valitsi hänen tilalleen Joni Hildénin (Helsinki) yksivuotiskaudeksi. Kevätkokous myös muun muassa vahvisti tilinpäätöksen, hyväksyi toimintakertomuksen ja päätti muista sääntömääräisistä asioista.

Liiton kurinpitolautakunta sai myös uuden kokoonpanon. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Saku Knuuti ja varsinaisiksi jäseniksi Timo Aaltonen ja Tero Tuhkanen. Ensimmäiseksi varajäseneksi valittiin Esko Tammilehto ja toiseksi varajäseneksi Porvoon Akilleessa varapuheenjohtajana toimiva Niklas Skog. Kurinpitolautakunnan toimintakausi on kaksi vuotta.

Taustat

Antti ”Paavi” Parviainen

Ikä: 61 vuotta.

Ammatti: Kehityspäällikkö.

Kotipaikka: Porvoo.

Parhaat saavutukset (omasta mielestä): Seuratasolla Botnian menestys, Akilles Bandyn SM-pronssi ja maajoukkuetasolla MM-hopeat 1999 sekä 2015.

Lempimusiikki: Suomipop.

Lempiruoka: Grillattu lohi.

Motto: Huomenna kaikki on paremmin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut