Vainio ja Larsson jatkavat Akilleen jääpallon bandyliigan hopeamiehistössä

Akilles Bandy on tehnyt jatkosopimukset Matti ”Masa” Vainion ja Rolf ”Nappe” Larssonin kanssa. Kahden kokeneen pitkäaikaisen runkopelaajan jatkosopimukset vauhdittavat varmasti joukkueen rakentumista ja luo pohjaa menestykselle myös ensi kauden Bandyliigassa. Molemmat pelaajat kuuluvat ehdottomaan Bandyliigan eliittiin ja olisivat vahvistuksia mille tahansa muullekin joukkueelle.

Akilles Bandyn pelaajaryhmän rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja myös muitakin viime kauden runkopelaajia on jatkamassa joukkueen riveissä. Ensi kauden joukkueessa ovat viime kauden pelaajista varmuudella mukana myös maalivahti Iikka Lempinen, puolustuksen lukko William Skog sekä aina vaarallinen maalitykki Akseli Laakkonen. Viime kaudella suuria kehitysaskelia ottaneet Aapo Pursio, Dylan Lindblad, Filip Svennas, Otto Huopalainen sekä Rasmus Ek jatkavat myös. Lisäksi viime kaudella HIFK:n riveissä lainassa ollut Akilleksen kasvatti Dante Lindblad on myös tehnyt sopimuksen pelaamisesta kasvattiseurassa. Lisäksi joukkueen vahvuudessa ovat mukana lupaavat nuoret Arttu Salo ja Roni Grek.

Akilles jääpallon puheenjohtaja Jari Kettunen on tyytyväinen joukkueen rakentamisen tilanteeseen. ”On hienoa, että olemme saaneet joukkueemme rungon kasaan, vaikka joitakin viime kauden pelaajia on siirtynyt uusiin ympyröihin. Nyt kasassa oleva runko on hyvä sekoitus nuoruuden intoa ja kokemusta. Toivottavasti saamme pikaisesti vietyä loppuun keskustelut koko viime kauden pelaajaryhmän sekä muutaman mahdollisen uuden pelaajan osalta. Tavoitteena on saada ryhmä valmiiksi hyvin pitkälti Juhannukseen mennessä.”

Akilles Bandyn joukkueen valmistautuminen yhteisharjoituksin ensi kauteen alkoi kuukausi sitten vastuuvalmentaja Juha Laitisen valmennustiimin johdolla. Joukkue harjoittelee yhdessä Juhannukseen asti ja palaa yhteisharjoitteluun kuukauden omaharjoitusjakson jälkeen elokuun alussa.

Mainos: Relax Center

Mainos: Relax Center

HydraFacial – 3 vaihetta, 30 minuuttia

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut