Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alisa Vainio kamppaili MM-maratonilla 16:nneksi

Alisa Vainion järkevä juoksu Eugenen MM-maratonilla riitti 16. sijaan. Kilpailu ei ollut Vainiolle helppo, mutta hän ennätti maaliin ajassa 2.30.29 ja jäi vain 33 sekuntia huhtikuussa Rotterdamissa juoksemastaan ennätyksestä.

Vainio oli alkumatkasta ennätysvauhdissa, mutta alkoi jäädä siitä ennen puolimatkaa.

– Alku oli tosi hyvä. Vauhti tuntui jopa hölkältä, mutta siinä oli niin hyvä ryhmä juosta, ettei ollut mitään järkeä vetää kovempaa. Siinä tuntui kuin olisi junassa matkustanut, Vainio kertasi kilpailua.

– Alussa myös sää oli mukavan viileä.

Puolimatkassa Vainio tunsi, ettei hänellä ole mahdollisuutta ennätykseen. Hänen väliaikansa 21 kilometrin kohdalla oli 1.14.51.

– Alussa yritin päästä mahdollisimman helpolla, mutta ilmeisesti vauhti tippui hieman koko ajan, Vainio kertoi.

Toinen kierros tuntui vaikealta

Puolimatkassa juoksu ei tuntunut enää lainkaan helpolta.

– Jo toisella (14 kilometrin) kierrokselta alkoi tuntua tosi pahalta. Joukko alkoi rakoilla, eikä itselläkään ollut enää hyvä kulku. Mutta piti vain jatkaa, Vainio jatkoi kilpailun kertaamista.

– Puolikkaan kohdalla tajusin, että olen vähän ennätysvauhdista jäljessä ja tuntuma oli sellainen, ettei hirveästi pysty enää kiristämään tahtia.

Vainio koki kilpailun kelpo tuloksesta huolimatta varsin raskaaksi.

– Ei ollut mikään helpoin kisa. Ei ollut terävä ja jaksava olo. Tunsin itseni uupuneeksi ja voipuneeksi, Vainio jatkoi.

– Ajattelin, että hyydyn vielä lopussa, mutta sieltä tuli ainakin yksi selkä vielä vastaan.

Vainio sai flunssan viimeistelyleirillä, ja sekin tuntui hieman.

– Ei se ollut mitenkään vallitsevasti päällä. Se vaikutti vähemmän kuin ajattelin, mutta ehkä pieni alavireisyys tuli siitä, Vainio arveli.

EM-maratonia täytyy vielä harkita

Maalissa Vainio näytti hyvinvoivalta, mutta hän tuomitsi arvion harhaksi.

– Tuli lopulta taisteluvoitto. Tulos on ihan jees, Vainio arvotti suorituksensa.

Kilpakumppaneistaan Vainio mainitsi Ruotsin Carolina Wikströmin, jonka seurassa hän juoksi suurimman osan matkasta.

– Vikalle kierrokselle heitimme Carolinan kanssa tsempit ja jatkettiin yhdessä. Lopussa en tiedä, miten hänelle kävi, Vainio kertoi.

Wikström uupui Vainion vauhdista sijalle 25 ajalla 2.32.24.

Vainion on tarkoitus juosta myös Münchenin EM-maratonilla elokuussa. Lopullisen päätöksen osallistumisesta hän tekee myöhemmin.

– EM-kisat on ollut kyllä suunnitelmissa, mutta täytyy katsoa, miten palautuminen lähtee käyntiin, Vainio pohdiskeli.

– Täytyy saada hyvää harjoitusta ja terävyyttä lisää ja katsoa sitten, mikä on vire ja onko järkevää lähteä kisoihin.

Kilpailun voittoon juoksi Etiopian Gotytom Gebreslase MM-kisojen ennätysajalla 2.18.11. Kenian Judith Jeptum Korir sijoittui toiseksi yhdeksän sekuntia hitaampana. Israelin Lonah Chemtai Salpeter kamppaili kolmanneksi ajalla 2.20.18.