Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

JYP kyykkäsi kotikaukalossa – ”Tämä peli vaatii maaleja”

Kovin satsauksin kauteen lähtenyt JYP koki toisen perättäisen tappion jääkiekkoliigassa keskiviikkona, kun TPS haki pisteet Jyväskylästä maalein 4–1.

JYP nousi toisessa erässä maalin päähän, mutta sen jälkeen TPS:n kultakypärä Valtteri Pulli otti roolia. Puolustaja laukoi kahdesti vajaan parin minuutin sisään ja tuloksena kaksi maalia. Toisen ohjasi sisään kuukauden sopimuksella TPS:n paidassa pelaava Jasse Ikonen, ja toinen osuma merkittiin Pullin nimiin.

– Valtteri on erittäin fiksu ihminen ja viimeisen päälle kova urheilija. Hän on ollut vähän myöhäisherännäinen, mutta on hienoa, että oman kylän poika on ottanut tuollaisia askeleita urallaan. Vielä kun on varressa 197 senttiä pituutta ja luistelee noin hienosti, niin se auttaa tähän hommaan, TPS:n päävalmentaja Jussi Ahokas hehkutti 21-vuotiasta puolustajaa.

Viime kauden finalisti TPS:n peli-ilme oli keskiviikkona päättäväinen.

– Emme me kovin hyvin puolustaneet, mutta (Lassi) Lehtinen oli maalissa hyvä. Tärkeää oli saada maalit heti JYPin kavennuksen jälkeen. Se oli pelin kannalta ratkaisevaa, Ahokas totesi.

JYP sai pitkiä pyörityksiä turkulaisten päätyyn, mutta maalinteko oli tehotonta.

– Avauserä oli taas huono. Toinen ja kolmas olivat jo parempia, mutta emme saaneet kiekkoa sisään. Ei ole väliä, kuinka paljon on paikkoja ja kuinka paljon hallitsemme kiekkoa. Tämä peli vaatii maaleja, JYP-hyökkääjä Geoff Platt summasi.