Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hjalmarsson iski Sportille jälleen voittomaalin – KalPan kiri jäi kesken

Vaasan Sport otti kauden toisen voittonsa jääkiekkoliigassa, kun se kaatoi Kuopion KalPan kotonaan maalein 2–1. Kolmannen erän alussa Sport meni kahden maalin johtoon, kun ruotsalaishyökkääjä Simon Hjalmarsson lakaisi kiekon maalienedushässäkän päätteeksi KalPan maaliin.

Osumaa tarkasteltiin videolta, sillä kiekko ylitti juuri ja juuri maaliviivan, mutta lyhyen tarkastuksen jälkeen maali hyväksyttiin. Sport on voittanut viidestä ensimmäisestä pelistään kaksi, joista molemmissa voittomaalin on tehnyt Hjalmarsson.

KalPan kiri alkoi hieman ennen kolmannen erän puoliväliä, kun yhdysvaltalaispuolustaja Colby Sissons laukoi siniviivalta kuopiolaiset maalin päähän. Jarrua KalPan kirille laittoi kuitenkin Benjamin Korhonen, joka otti kaksiminuuttisen jäähyn reilu kolme minuuttia ennen loppua epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Tasoitus jäikin tekemättä, vaikka KalPa loi vielä viimeisellä minuutilla muutaman maalipaikan.

– Ei ole millään tavalla hyväksyttävää, että taistelemme voitosta ja annamme tuossa tilanteessa vastustajalle happea. Tilanne käytiin aika jämäkästi läpi, KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen harmitteli pelin jälkeen.