Yhdysvaltojen naisten jalkapallosarja NWSL alkaa maaliskuun lopulla. Sarjan hallitseva mestarijoukkue on Portland Thorns, jonka runkopelaajiin kuuluu Suomen maajoukkueen tähtipelaaja Natalia Kuikka.
Thorns aloitti harjoituskautensa 30. tammikuuta Bendissä, mutta suomalaista ei vielä tuolloin nähty viisumiongelmien takia. Nyt paperiasiat ovat kunnossa, ja Kuikka on valmis kauteen uudessa komennossa. Thornsissa on riittänyt tapahtumia talven aikana.
Ensin syksyllä saatiin valmiiksi tutkinta, joka kohdistui Thornsin entisen päävalmentajan Paul Rileyn toimintaan. Rileylle määrättiin sittemmin elinikäinen toimitsijakielto. Rileyn aikana seurassa johtotehtävissä ollut Gavin Wilkinson sai lähteä ja Thornsille määrättiin miljoonan dollarin sakot.
1. joulukuuta seuran omistaja Merritt Paulson ilmoitti myyvänsä seuran. Seuraavana päivänä joukkueen mestaruuteen luotsannut Rhian Wilkinson ilmoitti jättävänsä paikkansa. Wilkinson erosi sen jälkeen, kun NWSL oli tutkinut Wilkinsonin ja joukkueen pelaajan Emily Mengesin romanttiset viestittelyt.
Tammikuun lopulla joukkueesta sai potkut fysiikkavalmentaja Pierre Soubrier ja apuvalmentaja Sophie Clough. Soubrier oli antanut joukkueen pelaajille hövelisti voimakkaita särkylääkkeitä. Clough oli suudellut yhtä joukkueen pelaajaa niskaan viime syksyn mestaruusjuhlissa vastoin pelaajan tahtoa.
Uusi valmentaja aiemmin tuttu
Paljon on siis tapahtunut, mutta Kuikka vakuuttaa olevansa valmis uuteen kauteen hyvällä mielellä.
Kuikka kertoo, että joukkueen pelaajat ovat ruotineet keskenään tapahtumia, mutta ne jäävät pelaajien keskinäisiksi asioiksi.
– Meillä on aika paljon tullut muutosta, ja vielä lisää taustahenkilöitä pitäisi saada. On ihan ok fiilis. Suurin osa pelaajista on pysynyt samana. Pari uutta pelaajaa on tullut, mutta sama ydinryhmä jatkaa.
Uusi päävalmentaja on Mike Norris, joka oli jo viime kaudella joukkueen valmennusryhmässä mukana.
– Hän on hyvä tyyppi. Monet meidän pelaajista tykkäsivät hänestä jo viime vuonna apuvalmentajana. Ainakin henkilökohtaisesti oli kiva, että jotain samaa pysyi, kun on ollut niin paljon kaikkea muutosta. Hyvä, että jotain samaa pelityyliä jää, mitä oli jo viime vuonna.
Kuikka arvioi, ettei Norrisin myötä ole tulossa isoja muutoksia. Norrisin johdolla Thorns pyrkii Kuikan mukaan pitämään pelinsä yksinkertaisena ja joukkue haluaa tehdä enemmän maaleja kuin viime vuonna. Thorns teki viime kaudella sarjassa toiseksi eniten maaleja, 48.
NWSL tasainen ja kova sarja
NWSL on 12 joukkueen sarja, ja uusia joukkueita on odotettavissa kaudelle 2024. Tuolloin mukaan tulisivat joukkueet San Franciscon alueelta ja Utahista. Myöhemmin myös Boston saisi oman joukkueen.
Kuikan mukaan sarja paranee jatkuvasti, ja hän pitää sarjaa tasaisena.
– Tämä on tosi kova sarja. Viime vuoden sarja oli ihan erilainen kuin ensimmäisellä kaudellani. Vuosittain ei tiedä yhtään, mikä joukkue on sarjan kärjessä ja mikä pohjalla.
Hänen mukaansa sarjassa pelaajat siirtyvät paljon joukkueiden kesken ja myös taktinen puoli on kehittynyt entisestään.
– Tänne on tullut paljon uusia pelaajia Euroopasta. Uskoisin, että sarja tulee vielä kovemmaksi, kun on tullut lisää talenttia. Tämä on fyysisesti kova sarja, ja nyt on tullut lisää taktisia ja teknisesti hyviä pelaajia. Sarja paranee koko ajan.
Vuoden paras jalkapalloilija
Urheilutoimittajain liitto valitsi Kuikan viime vuoden parhaaksi jalkapalloilijaksi. Kemiläislähtöinen pelaaja kainostelee alkuun puhua palkinnosta.
– Onhan se ihan hieno juttu, mutta aika vähän ajattelen palkintoja. Loppujen lopuksi tämä on mun työ.
Mutta sitten Kuikka intoutuu pohtimaan asiaa enemmän.
– Onhan se hienoa, että pärjään, pystyn tekemään tätä kovalla tasolla, ja se oikeasti nähdään Suomessa. Tietenkin se antaa itselleni buustia, että olen tehnyt jotain oikein urani aikana, kun olen päässyt tuohon asemaan – olen paras jalkapalloilija Suomessa.
Laitapakki vai toppari?
Kahdella edellisellä kaudella Kuikka on pelannut Thornsissa laitapuolustajana. Samankaltaista roolia lienee odotettavissa myös nyt, vaikka esimerkiksi uutistoimisto AP:n toimittaja Anne Peterson pohdiskeli suomalaista nähtävän myös keskuspuolustuksessa. Peterson perusteli näkemystään sillä, että Thornsin lukuisat MM-kisoihin valmistautuvat pelaajat saattavat olla kovan rasituksen alla.
– Niin, en tiedä, pitää katsoa, keitä pelaajia meillä on tarjolla silloin, kun on suurin osa pelaajista on poissa. Kunhan itse saan pelata ja onnistuisin, se olisi tärkeintä, Kuikka sanoo ja jatkaa:
– Toisaalta se olisi kiva, kun maajoukkueessa olen pelannut topparina. Tietenkin laitapuolustajan on helpompi päästä hyökkäämään ja tekemään maaleja, mitä itsekin haluaisin tällä kaudella tehdä vähän enemmän. Pelataan siellä, mihin valmentaja tarvitsee pelaajia, Kuikka kuittaa.
Maajoukkueessa Kuikan paikka tulee olemaan jatkossakin topparina.
– Hän toisi meillä paljon laidalle, mutta meillä ei ole liikaa vaihtoehtoja topparin tontille. Nyt kun pelaamme enemmän pallollisena, niin nopeajalkainen toppari on tärkeä tilanteen vaihdoissa, Suomen päävalmentaja Marko Saloranta perustelee Kuikan topparin paikkaa.
Kuikka jäi pois Suomen joukkueen helmikuiselta Kyproksen leiriltä yhteisellä sopimuksella Salorannan kanssa.
– Sovittiin, että en tällä kertaa ole mukana, kun olin edellisen kerran harjoitellut joukkueen kanssa maajoukkueen Espanjan leirillä marraskuussa, Kuikka kertoo.
Signeulin lähtö ei lopulta yllätys
Suomen viime kesän EM-kisat päättyivät kolmeen tappioon. Kisojen aattona tuli julkisuuteen tarkempia tietoja päävalmentaja Anna Signeulin valmennusryhmässä tapahtuneista lukuisista muutoksista. Ongelmaksi koettiin Signeulin toimintatavat. Pian kisojen jälkeen Signeulin viime vuoden loppuun asti ulottunut sopimus päätettiin purkaa.
– Maajoukkueen päävalmentajan rooli on sellainen, että siinä ollaan tietty aika, ja minkä verran pystyy opettamaan ja antamaan pelaajille. Kun mittari tulee täyteen, niin sitten tulee uusi valmentaja, joka antaa jotain uutta ja vie taas vähän eteenpäin. Sinänsä se oli aika selkeä ratkaisu, Kuikka sanoo.
Parhaimmillaan Suomeen peli vaikutti olevan kisapaikan varmistaneen Portugali-pelissä, mutta kieltämättä Suomen pelaaminen näytti sen pelin jälkeen polkevan paikallaan.
– Harmi, ettei me EM-kisoissa saatu oikeasti kunnolla näytettyä, kuinka paljon me loppujen lopuksi opittiin Annalta. Veikkaan, että Annan aika huipentui myös siihen, että me päästiin kisoihin. Meidän viimeisen karsintapelin Portugalia vastaan pelasimme todella hyvin, Kuikka pohtii ja lisää:
– Pystyimme näyttämään, että oltiin kehitytty. Ja sitten tuli se aika, kun kisat venyivät ja meidän olisi vielä pitänyt kehittyä askel eteenpäin. Sitä me ei saatu enää tehtyä, koska mielestäni me oltiin saatu Annalta kaikki irti, mitä me voitiin saada. Siinä vaiheessa selkeästi tiesi, että päävalmentajan vaihdos tulee jossain vaiheessa.
Kuikka uskoo, että jos kisat olisi pelattu ajallaan vuonna 2021, Suomi olisi pystynyt kisapaikan tuoneella huumalla pärjäämään nähtyä paremmin.
– Se, millä me päästiin kisoihin, sitä ei enää näkynyt niin paljon niissä kisapeleissä.
Uusi päävalmentaja Saloranta on entuudestaan tuttu luotsi lähes kaikille joukkueen pelaajille juniorimaajoukkueista.
– Kiva nähdä "Make" nyt uudessa roolissa naisten päävalmentajana, ja mukava katsoa, mitä hän pystyy meille antamaan.