Vuokatti Ski Team Kainuu puolusti lauantaina onnistuneesti maastohiihdon naisten 3x5 kilometrin viestin Suomen mestaruuttaan. Kolmikko Vilma Nissinen, Eveliina Piippo ja Jasmin Kähärä kukisti toiseksi tulleen Ikaalisten Urheilijat 50,2 sekunnilla Inarin laduilla.
Nissinen repi eroa seuraaviin jo avausosuudella, joka lykittiin perinteisellä.
– Oli tarkoituskin ratkaista viesti jo avausosuudella. Olin niin täpinöissäni, että heräsin jo kuudelta aamulla. Viime vuonna seurasin kotisohvalta, kun tytöt ottivat kultaa. Nyt minulla oli nälkää ratkaista tai ainakin hiihtää hyvin osuuteni, hän tuumi.
Vuosi sitten Rovaniemellä Piipon ja Kähärän lisäksi joukkueessa hiihti Katri Lylynperä, joka jäi kovassa kilvassa nyt viestijoukkueen ulkopuolelle. Perjantaina perinteisen viitosella Vuokatin edustajat olivat sijoilla 6–15, joten valitsijoille riitti mietittävää.
Nissinen teki ensimmäisellä osuudella 9,2 sekunnin eron Vantaan Hiihtoseuraan ja peräti 25,5 sekunnin eron Ikaalisten Urheilijoihin. Piippo vei toista osuutta vapaalla vakuuttavasti. Vaihdossa erot seuraaviin olivat jo minuutin molemmin puolin.
– Hiihto ei tuntunut hyvältä, mutta kello tykkäsi, Piippo kiteytti.
Kähärä hiihti vuosi sitten avausosuuden ja oli nyt ankkuri.
– Tasaisen kova osuus. En halunnut, että porukka pääsee lähelle missään vaiheessa. Yritin pitää omaa hyvää vauhtia ja keskityin liu'uttamaan suksea.
Mestaruus maistui erinomaiselle, koska Suomen cupin viesteissä meno ei ole ollut yhtä vakuuttavaa kuin viime kaudella.
– Tällä kaudella ei ole tullut pelkkiä voittoja, kuten viime kaudella tuli. Tiesimme, että meillä on kova joukkue jokaiselle osuudelle, ja varahiihtäjäkin olisi ollut kova, Kähärä viittasi Lylynperään.
"Haemme aina voittoa"
Mutta miksi Vuokatti nyt menestyy SM-viesteissä, kun ennen kahta peräkkäistä kultaa tuli useana vuonna himmeämpiä mitaleja. Aina ei tullut edes niitä.
– Meillä on kaikilla kova vaatimustaso ja palaute tulee suoraan. Haemme aina voittoa, Piippo paalutti.
Hannu Koivusalon pyörittämä joukkue on odottanut kirkkainta menestystään.
– On se palkitsevaa menestyä nyt, ja tuntuu, että joka talvi jollain on ollut vaikeuksia. Tänäkin talvena on pitänyt miettiä, saadaanko joukkue viivalle. Silloin menestys lämmittää vielä enemmän, Piippo sanoi.
Nissinen muistutti pitkäjänteisestä työstä.
– Onhan tätä dynastiaa rakennettu aika kauan. Minäkin olen ollut kymmenen vuotta Ski Teamissa ja läpimurtomme tapahtui vasta viime kaudella. Olemme odottaneet, että pääsemme vetämään kovalla porukalla. Hannukin on varmasti tyytyväinen, että pystymme suorittamaan hyvin näin kovalla porukalla.
Vuokatti on nyt haluttu päänahka.
– Tiedostamme myös paineet, koska meillä on neljä maajoukkuetason hiihtäjää, Kähärä lisäsi.
Kova kilpailu edustuspaikoista luo positiivisen kilpailutilanteen. Hiihtäjät ovat kavereita keskenään, vaikka syövät välillä toistensa kisaamismahdollisuuksia.
– Meillä on hyvä joukkuehenki. Kaikki haluavat, että pärjäämme joukkueena ja pystymme menestymään viesticupissa, Kähärä tuumi.
Kähärä siirtyi Mikkelin Hiihtäjistä Vuokatin väreihin kaksi vuotta sitten. Häntä taivuteltiin seuravaihtoon Kilpisjärven keväthangilla Saanatunturin rinteillä.
– Olemme saaneet olla vaikuttamassa, ketä seuraan tulee. Katrin kanssa olemme olleet mukana pisimpään ja skoutanneet hiihtäjiä. Olemme myös tosi hyviä kavereita keskenään, Nissinen avasi menestysreseptiä.
Toisessa vaihdossa Kainuun Hiihtoseura oli vielä mitalikahinoissa Anne Kyllösen väkevän osuuden myötä, mutta Ikaalisten ankkuri Krista Pärmäkoski nosti joukkueensa hopealle. Jasmi Joensuu ankkuroi Vantaan Hiihtoseuran pronssille 1.05,9 minuuttia kärjen jälkeen.