Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aituritähti Viivi Lehikoinen tähtää korkealle – MM-finaalipaikkaan kurotetaan perustason nostolla

Viivi Lehikoinen murtautui viime vuonna lopullisesti huipulle, kun hän ylsi Eugenen MM-kisoissa välieriin rikkomalla Tuija Helanderin 35 vuoden ajan murtumatta kestäneen 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen. Kuukautta myöhemmin EM-kisoissa Münchenissä Lehikoinen paransi SE:tään ja otti finaalipaikan. Nyt 23-vuotias helsinkiläinen lähtee uuteen kauteen kovalla tavoitteella: finaaliin Budapestin MM-kisoissa.

– Tavoitteena on saada perustaso sille tasolle, mikä viime vuonna oli huippukunto. Ja parhaina päivinä pystyisi juoksemaan sitten vielä astetta kovemmin. Ja kun miettii mikä viime vuonna oli MM-finaalitaso, niin jos se perustaso on siellä 54,50:n tasolla tai sen alle, niin luultavasti MM-finaalikin voisi olla realistinen tavoite, EM-välierässä viime vuonna SE-ajaksi juurikin tuon 54,50 kellottanut Lehikoinen miettii tähtäintä elokuiseen Budapestiin.

Suomalaisjuoksija 400 metrin aitojen MM-finaalissa voi kuulostaa uskomattomalta, mutta Lehikoisen kehityskulkua tarkastellessa ei enää niinkään utopistiselta. Ennätys parantui kesän 2021 alusta kesän 2022 loppuun lähes kahdella sekunnilla. Sveitsiläisen valmentajagurun Laurent Meuwlyn opit ovat purreet.

Lehikoinen on mukana Meuwlyn ryhmässä, jossa harjoittelee runsaasti muitakin urheilijoita ympäri maailman. Kevään leireillä mukana oli yli 20 urheilijaa, ja Lehikoiselle ryhmätreenailu maistuu.

– Henki on hyvä, kaikki kannustavat toisiaan. Mukana on eritasoisia urheilijoita, joilla kaikilla on kuitenkin korkeat tavoitteet. Tosi erityyppisiä urheilijoita, joilla on eri vahvuuksia, ja siitä saa treeneissä hyötyä. Joku on parempi nopeudessa ja siitä saa kiriapua, joku taas parempi pidemmissä vedoissa, Etelä-Afrikassa, Teneriffalla ja Turkissa kaikkiaan seitsemän viikkoa maaliskuusta toukokuuhun leireillyt Lehikoinen kuvailee.

– Minä olen ehkä tasaisen ookoo kaikessa. Ehkä loikat on sellaiset, missä olen parhaimmistoa.

Aitomiseen panostettu

Harjoittelu tähän MM-kesään on toiminut pitkälti viime vuosien tapaan, treenipohjalla joka "on toiminut hyvin", kuten kehityskin kertoo. Erityistä huomiota on kuitenkin kiinnitetty aitomiseen.

– Viime vuodesta jäi mieleen se, että aitomisessani saattoi olla joka kisassa vähän erilainen rytmi: vähän erilainen alku ja loppu. Tälle vuodelle haluttiin panostaa aitaharjoituksiin, ja se ehkä lisää varmuutta kisoissa. Varsinkin lähtöpää on ollut minulle hankala, tarkoitus olisi, että se tulisi varmemmaksi ja tasaisemmaksi myös kilpailuissa, Lehikoinen kertoo.

– Viime vuodesta jäi fiilis, että se potentiaali ei tullut niin paljon esiin kuin mitä olisi voinut, ja ne aidat vaikutti siihen jonkin verran. Senkin takia haluttu panostaa niihin, ja sitä kautta aikakin voisi edelleen parantua.

Toiveissa Timanttiliiga

Ulkoratakautensa Lehikoinen aloittaa sunnuntaina Belgian Oordegenissa. Seuraavat kisat ovat 6. kesäkuuta Espanjan Huelvassa ja 10. kesäkuuta Sveitsin Genevessä, ja sen jälkeen Lehikoinen nähdään kotimaan kamaralla Turun Paavo Nurmi Gamesissa 13. kesäkuuta.

– Tosi hyvillä fiiliksillä lähden kauteen. Hallikausi antoi itsevarmuutta, ja kun tämä kevään harjoituskausi oli niin onnistunut, niin kyllä tässä innolla odottaa.

Odotuksissa, tai ainakin toiveissa, olisi myös viime vuonna Tukholmassa alkaneen Timanttiliiga-uran jatkaminen.

– Se, miten nuo ensimmäiset kisat menee, vaikuttaa (mahdolliseen pääsyyn) Timanttiliigaan. Haluan ehdottomasti onnistua jo noissa alkukauden kisoissa.