Väki väheni suurimmista kaupungeista viikossa, kertoo Telian mobiilidata – väki näyttää kaikonneen myös hiihtokeskuspaikkakunnil

Helsingin keskusta on tyhjentynyt, mutta ulosmenoteillä ei ole ruuhkaa. Hallituksen odotetaan kertovan tänään uusista toimista koronaviruksen vuoksi. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
STT

STT

Mobiiliverkkodata osoittaa, että ihmisiä on vähemmän suurissa kaupungeissa kuin vielä viikko sitten.

Samaan aikaan datasta voi tehdä sen päätelmän, että väki on kaikonnut myös hiihtokeskuspaikkakunnilta.

STT:n Telialta saama kuntadata suhteellisesta väkimäärän muutoksesta vertaa toissa viikon sunnuntain kello 12 tilannetta viime viikon sunnuntain vastaavaan tilanteeseen.

Telian data on anonymisoitua, eikä yksittäisten ihmisten liikkeitä ole edes mahdollista seurata. Datasta kuitenkin voi päätellä suurten ihmisvirtojen liikkeitä. Tiedot perustuvat siihen, miten päätelaitteet, kuten puhelimet yhdistyvät mobiiliverkkoon eri paikoissa.

Kymmenen suurimman kaupungin osalta ainoastaan Espoossa ei tapahtunut viikon aikana muutosta. Kaikissa muissa kaupungeissa väki väheni 1–5 prosenttia. Eniten väki väheni (4–5 prosenttia) Oulussa, Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa. Vantaalla, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Porissa väki väheni 1–3 prosenttia. Tätä voi selittää osaltaan se, että ihmiset eivät enää ole valtiojohdon ukaasien myötä hakeutuneet viettämään aikaa suuriin kaupunkeihin.

Hiihtokeskuspaikkakunnilla väkimäärä on datan perusteella vähentynyt suhteellisesti suuria kaupunkeja enemmän. Esimerkiksi Kittilässä, jossa Levi sijaitsee, oli tilastojen perusteella 18 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin edellisenä sunnuntaina. Kolarissa, jossa Ylläs sijaitsee, laskua tuli seitsemän prosenttia. Inarissa (Saariselkä) väki väheni 14 prosenttia.

Useilla mökkipaikkakunnilla väki taas näyttää lisääntyneen.

Hallituksen rajoitustoimet ovat hiljentäneet teitä jo nyt

Keskustelu eristämisestä ei ainakaan vielä näytä aiheuttaneen ryntäystä pois Uudeltamaalta. Näin arvioi liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finlandin toimitusjohtaja Pertti Korhonen tieliikenteen mittaustietojen perusteella.

Hallitukselta odotettiin jutun kirjoittamisen aikaan tiistai-iltana lisätietoa siitä, miten ihmisten liikkumista mahdollisesti rajoitetaan. Eniten koronavirustapauksia on ollut juuri Uudellamaalla.

Valtatiellä 2, joka johtaa Nummelan ja Vihdin kautta Porin suuntaan, liikennettä oli maanantaina poispäin Uudeltamaalta noin kaksi prosenttia enemmän kuin maaliskuun ensimmäisenä arkiviikkona keskimäärin päivässä. Ero voi selittyä myös vähentyneellä työmatkaliikenteellä.

Muilla isoilla valtateillä 1, 3, 4 ja 7 ei juuri ole ollut nähtävissä muutoksia sen suhteen, että menoliikennettä olisi ollut enemmän kuin liikennettä kohti Uuttamaata.

Koko tieliikenne Uudenmaan mittauspisteillä oli vähentynyt maanantaina noin 31 prosenttia verrattuna maaliskuun ensimmäisen viikon arkipäivien keskiarvoon. Tiet ovat hiljentyneet samassa määrin myös Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Kaakkois-Suomessa.

– Muutokset ovat aika pieniä kokonaisuuteen verrattuna. Mitään isompaa ei tämän perusteella ole havaittavissa, Korhonen sanoo.

Traffic Management Finland on päivittäin yhteydessä liikenne- ja viestintäministeriöön. Korhonen arvioi, että iso pohdinnan paikka on esimerkiksi siinä, voidaanko ihmisiä estää menemästä töihin.

– Olennaista on huolehtia, että logistiikka- ja tavaraliikenne kulkee ja että huoltovarmuusasiat ovat kunnossa ja että varaosat ja huoltohenkilöt liikkuvat, Korhonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.