Henriksson: Pikavippien korkokatto puolitetaan, suoramarkkinointi kielletään

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) hallituksen koronatilannekatsauksessa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA
STT

STT

Hallitus valmistelee esitystä pikavippien korkokaton puolittamiseksi nykyisestä 20 prosentista kymmeneen prosenttiin, kertoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Henrikssonin mukaan myös pikavippien suoramarkkinointi kielletään.

Rajoitusten taustalla on Henrikssonin mukaan hallituksen huoli siitä, että suomalaisten maksuhäiriömerkinnät tulevat entisestään lisääntymään koronaviruksen myötä.

– Noin 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintöjä. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa on hyvin todennäköistä, että tämä määrä tulee kasvamaan entisestään, Henriksson sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Henriksson muistutti, että suomalaisten velkaongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti kymmenen viime vuoden aikana ja että ylivelkaantuminen on suuri yhteiskunnallinen ongelma.

– On paljon helpompaa tehdä pitkäjänteisiä ja järkeviä taloudellisia päätöksiä, jos kukaan ei houkuttele lainanottoon esimerkiksi tekstiviestillä tai kirjeellä juuri silloin kun taloudellinen liikkumavara voi muutenkin olla rajoitetumpi, Henriksson perusteli suoramarkkinointikieltoa.

"Yhtiökokouksille digiloikka"

Myös ulosottovelallisen asemaan on tulossa helpotusta. Henrikssonin mukaan valmisteilla on hallituksen esitys, jolla varmistetaan, että ulosottolakia sovelletaan nykyistä joustavammin.

– Haluamme varmistaa, että velkojien kynnys ottaa velallisen asemaa helpottavat joustot käyttöön on mahdollisimman alhaalla. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia, maksuaikojen myöhentämisiä tai häätöjen lykkäämisiä, Henriksson sanoi.

Oikeusministeriössä on Henrikssonin mukaan käynnistetty myös perintälain tilapäinen muutos pienten ja keskisuurten yritysten aseman helpottamiseksi. Tällä muutoksella kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä sovellettaisiin myös yrityssaatavien perintään, kun velallisyritys on pk-yritys.

– Yrityssaatavien perintäkulut ovat tällä hetkellä merkittävästi suurempia kuin kuluttajasaatavien perintäkulut, ja ne voivat tällöin lisätä yritysten maksuvaikeuksia, Henriksson sanoi.

Henrikssonin mukaan myös yhteisölainsäädäntöön valmistellaan muutoksia, jotta yhtiökokoukset ja muut sääntömääräiset kokoukset voidaan järjestää kokoontumisrajoituksista huolimatta.

Kokouksia pitää Henrikssonin mukaan voida lykätä, järjestää etänä ja niissä tulee tarvittaessa voida käyttää valtuutettuja.

Henrikssonin mukaan myös yhtiökokousten saralla tulee tehdä nopea loikka digimaailmaan.

Valmisteilla on myös muutoksia konkurssilainsäädäntöön. Henriksson kertoi jo viime viikolla, että hallitus valmistelee esitystä, jolla rajoitetaan velkojan oikeutta hakea yritys konkurssiin.

Nykyisin konkurssilaissa yritys oletetaan maksukyvyttömäksi, jos se ei ole maksanut velkaansa viikon päästä siitä, kun se on saanut maksukehotuksen. Lakimuutoksella tämä olettama tilapäisesti poistetaan. Maksukyvyttömyyden pitää olla pidempikestoista, jotta velkoja voi tehdä konkurssihakemuksen.

Lintilä: Valtio suuntaa 150 miljoonaa euroa keskisuurille yrityksille

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää uuden rahoitusohjelman keskisuurille yrityksille, kertoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Valtio suuntaa ohjelmaan 150 miljoonaa euroa. Uusi ohjelma sijoittaa koronaviruksen vuoksi vaikeuksissa oleviin yrityksiin. Ohjelma käynnistyy 14. huhtikuuta.

Yksittäiset sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa. Ohjelman tarkoituksena on tarjota nopeutetulla aikataululla apua yrityksille, joiden maksuvalmius on kriisiytynyt koronaepidemian vuoksi. Tavoitteena on estää terveiden yritysten konkurssit poikkeustilanteessa.

Rahoitusohjelma koskee yrityksiä, joilla on yli 50 työntekijää ja vähintään 10 miljoonan euron liikevaihto. Lisäksi liiketoiminnan on oltava ollut kannattavaa ennen kriisiä, ja kannattavuudelle tulee olla edellytykset myös jatkossa.

Lintilä kertoi ahdinkoon joutuneille yrityksille suunnattavista tuista tiedotustilaisuudessa aamupäivällä. Lintilän mukaan eri tahojen kautta kanavoituja yritystukia on haettu viime päivinä ja viikkoina runsaasti. Vilkkainta on ollut ely-keskuksissa, jotka rahoittavat pieniä yrityksiä suorilla tuilla.

– Kolmen päivän aikana hakemuksia on tullut 4600 kappaletta, Lintilä kertoi.

Hakemuksia on tullut eniten Uudeltamaalta. Myös isompia yrityksiä rahoittava Business Finland on käsitellyt tuhansia hakemuksia ja jonossa on noin 13 600 hakemusta.

Kriisissä kolme aaltoa - "neljäs nostaa toivon mukaan yritykset ylös"

Valtio on kertonut tukevansa koronakriisin vuoksi ahdinkoon ajautuneita yrityksiä esimerkiksi miljardin euron suorien yritystukien paketilla. Lisäksi hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jonka mukaan yrittäjät olisivat väliaikaisesti oikeutettuja työmarkkinatuen saamiseen.

Lintilän mukaan kriisissä on tunnistettavissa kolme eri aaltoa. Ensimmäisenä shokki kohdistuu pienyrittäjiin. Nyt aletaan olla toisessa aallossa, jossa vaikeuksiin ovat joutuneet myös suuremmat yritykset. Kolmas, eli isoja yrityksiä koskeva aalto on Lintilän mukaan jo näkyvissä.

– Neljäs aalto toivon mukaan tulee, ja se on sitten se aalto, jolla tullaan tästä kriisistä ylös.

– Toivon jaksamista yrittäjille. Tämä on Suomen taloushistorian pahin vaihe tällä hetkellä menossa, Lintilä summasi.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 13.04: Business Finlandin jonossa olevien hakemusten määrä on noin 13 600 (ei 3 600).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.