THL: Suomessa on kuollut nyt 42 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin – 82 potilasta tehohoidossa

Varmistettujen koronavirustartuntojen määrä Suomessa on kasvanut yli 2 600 tapaukseen. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi torstaina uusia tietoja Suomen koronavirustilanteesta. Viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa nyt 42 ihmistä. Luku on noussut kahdella keskiviikosta.

Uudet kuolemantapaukset ovat Kuopion yliopistollisen sairaalan (Kys) ja Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) erityisvastuualueilta. Kysin alueella on nyt kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 13 ihmistä ja Tyksin alueella kaksi. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueella on kuollut 25 ihmistä. Oulun (Oys) ja Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) erityisvastuualueilla on kuollut molemmissa yksi ihminen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Tehohoidossa saman verran kuin keskiviikkona

Koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoa tarvitsee 244 potilasta, joista 82 on tehohoidossa. Myös keskiviikkona 82 potilasta tarvitsi tehohoitoa. Hyksin erityisvastuualueella tehohoidossa on 49 potilasta, Oysin alueella 10, Tyksin alueella yhdeksän, Kysin alueella kahdeksan ja Taysin alueella kuusi.

THL kertoi aiemmin torstaina, että Suomessa on 2 605 varmistettua koronavirustartuntaa, joista 118 oli uusia tapauksia. Varmistetuista tartuntatapauksista 1 627 on todettu Uudellamaalla.

Suomessa on nyt tehty yli 39 000 koronavirustestiä, joista noin 2 500 on uusia keskiviikon lukuihin verrattuna.

Helsingissä lähes 900 tartuntaa

THL:n tilastojen mukaan kunnittain eniten varmistettuja koronavirustartuntoja on Helsingissä, jossa niitä on nyt 897. Tartuntojen määrä on kasvanut keskiviikkoisesta 32 tapauksella.

Pääkaupunkiseudun muista kaupungeista Espoossa tartuntoja on nyt 258 ja Vantaalla 182. Kummassakin kaupungissa tartuntojen määrä on kasvanut keskiviikosta seitsemällä uudella tartunnalla.

Muista suurista kaupungeista varmistettuja tartuntoja on Tampereella 88, Oulussa 78, Jyväskylässä 74 ja Turussa 58. Uudellamaalla sijaitsevassa Järvenpäässä on seuraavaksi eniten tartuntoja, 44.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa 32 työntekijää koronakaranteeniin

Päijät-Hämeen keskussairaalassa on asetettu 32 osaston työntekijää karanteeniin koronavirukselle altistumisen vuoksi. Asiasta kertoi torstaina Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä. Taustalla on osaston oireettomalla työntekijällä todettu koronatartunta.

Altistuneiden potilaiden määrää selvitetään, ja heihin ollaan yhteydessä ohjeiden antamiseksi ja karanteeniin asettamiseksi.

Hyvinvointiyhtymä ei tiedota tapauksesta enempää työntekijöiden yksityisyyden suojaamiseksi.

Attendon hoivakoti Kiuruvedellä siirtyy sote-kuntayhtymän vastuulle koronaepidemian takia

Pohjois-Savossa Kiuruvedellä sijaitsevan Attendon hoivakodin toimintavastuu siirtyy Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle hoivakodissa havaitun erittäin vakavan koronavirusepidemian takia. Koronavirukseen on kuollut yhdeksän Kallionsydän-hoivakodin asukasta.

– Kallionsydämen asukkaista poikkeuksellisen suuri osa on sairastunut koronaan ja tarvitsee sairaalatasoista terveydenhoitoa. Myös yli puolet vakihenkilökunnasta on sairastunut ja sen vuoksi meiltä puuttuu sairaanhoidollista osaamista, Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kertoo tiedotteessa.

– Koemme, että emme voi näissä olosuhteissa taata asukasturvallisuutta, hän jatkaa.

Hoito tuodaan hoivakotiin

Toimintavastuu siirtyy tänään. Asiasta kertovat yhteistuumin Attendo ja Ylä-Savon sote-kuntayhtymä. Toimintavastuun siirrolla halutaan varmistaa, että asukkaat saavat tarvitsemansa vaativan hoidon hoivakotiin. Hoivakodissa asuvia vanhuksia ei siirretä toisaalle.

– Kuluneet viikot ovat olleet erittäin raskaita Kallionsydämessä. Siirrymme johtamaan toimintaa haastavassa epidemiatilanteessa. Me pystymme tarjoamaan asukkaille vaativaa sairaanhoitoa hoivakotiin, jotta hauraassa kunnossa olevia asukkaita ei tarvitsisi siirtää, Ylä-Savon sote-kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkanen sanoo tiedotteessa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että koronaan sairastuneiden hoito, altistuneiden suojautuminen ja tartunnanjäljitys toteutuvat viranomaisohjeiden mukaisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.