IMF:n johtaja kaipaa lisää talouspanostuksia – uhkaava lama pahin sitten 1930-luvun

IMF:n toimitusjohtaja Georgieva kehottaa maita panostamaan lisää yritysten ja kotitalouksien selviytymiseen kriisin keskellä. / LEHTIKUVA

STT–AFP

Maailma on koronaviruksen vuoksi matkalla syvimpään taantumaan sitten 1930-luvun laman, varoittaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n toimitusjohtaja Kristalina Georgieva.

– Niin kehittyneet kuin kehittyvät maat kohtaavat ankean näkymän. Tämä kriisi ei tunne rajoja. Kaikki kärsivät, Georgieva sanoi.

Georgieva kehottaa maita panostamaan lisää yritysten ja kotitalouksien selviytymiseen kriisin keskellä. Hänen mukaansa kehittyvillä markkinoilla on menetetty jo 100 miljardin dollarin edestä sijoituksia. Summa olisi yli kolminkertainen vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttamiin menetyksiin verrattuna.

IMF-johtajan mukaan taloudesta huolehtiminen nyt auttaa välttämään vahinkoja, jotka tekisivät kriisistä toipumisesta paljon vaikeampaa.

Järjestössä on lähes 190 jäsenmaata. Georgievan mukaan niistä 170 kärsii tänä vuonna supistuvasta bruttokansantuotteesta. Maailman talouskasvu tulee olemaan kuluvana vuonna "jyrkän negatiivinen".

Parhaassakin tapauksessa IMF olettaa, että maailmassa nähdään vain osittaista toipumista ensi vuoden aikana, jos koronaviruksen aiheuttama pandemia hiipuu myöhemmin tänä vuonna.

IMF ja Maailmanpankki pitävät tapaamisen ensi viikolla. Perinteinen kevätkokous järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut