Israelin presidentiltä ei herunut lisäaikaa hallituksen muodostamiseen – takaraja umpeutuu maanantaina

Koronavirustilanteen pahentuessa maaliskuun lopussa Benny Gantz ilmoitti pyrkivänsä muodostamaan hätäajan yhteishallituksen Netanjahun kanssa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Israelissa presidentti Reuven Rivlin on torjunut parlamentin puhemiehen pyynnön lisäajasta hallituksen muodostamiseksi.

Puhemies Benny Gantz pyysi kahden viikon lisäaikaa hallitusneuvotteluihin pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa. Presidentti Rivlinin mukaan "tämänhetkisissä olosuhteissa" sitä ei voida antaa. Näin ollen Gantzilla on enää maanantain loppuun aikaa hallituksen muodostamiseen.

Entisen kenraalin Gantzin Sininen ja valkoinen -liittouma ja Netanjahun Likud-puolue päätyivät maaliskuun alun parlamenttivaaleissa lähes tasoihin. Vaalit olivat Israelissa jo kolmannet vuoden sisään., sillä tasaisten vaalitulosten aiheuttamaa poliittista umpisolmua ei ole saatu avattua.

Maaliskuun puolivälissä Gantz nimitettiin hallitustunnustelijaksi, mutta hallituksen muodostaminen ilman Netanjahun blokkia osoittautui mahdottomaksi. Koronavirustilanteen pahentuessa 26. maaliskuuta Gantz nimitettiin parlamentin puhemieheksi ja hän ilmoitti pyrkivänsä muodostamaan hätäajan yhteishallituksen Netanjahun kanssa.

Koronavirus siirsi Netanjahun oikeudenkäyntiä

Oikeistolainen Netanjahu on toiminut Israelin pääministerinä vuodet 1996–1999 ja jälleen vuodesta 2009. Keskustalainen Gantz on markkinoinut itseään vaihtoehtona pitkäaikaiselle pääministerille.

Netanjahua ovat varjostaneet myös syytteet lahjuksien vastaanottamisesta ja petoksesta. Hänen oikeudenkäyntinsä oli määrä alkaa jo maaliskuussa, mutta koronaviruksen takia se siirtyi aikaisintaan toukokuulle. Netanjahu kiistää syytteet.

Gantz on aiemmin sanonut, ettei halua toimia samassa hallituksessa rikoksista syytetyn Netanjahun kanssa. Hän on joutunut muuttamaan linjaansa koronavirusepidemian aikana.

Israelissa on Johns Hopkins -yliopiston mukaan yli 10 000 vahvistettua koronavirustartuntaa, ja tautiin on kuollut 101 ihmistä. Suhteutettuna miljoonaa asukasta kohti Israelissa on todettuja tartuntoja noin 1 240 ja kuolemia 12, kertoo tilastosivusto Worldometer .

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.