Kiinassa todettiin enemmän uusia koronavirustartuntoja kuin viikkoihin – iso osa tullut Venäjältä

Kiinan tilanne herättää huolta pandemian toisesta aallosta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinassa on todettu viime vuorokauden aikana enemmän uusia koronavirustartuntoja kuin kertaakaan yli viiteen viikkoon, mediat kertoivat maanantaina.

Uusia tartuntoja todettiin vuorokaudessa 108. Vaikka määrä on pieni noin 1,4 miljardin ihmisen maassa, se herättää huolta viruspandemian mahdollisesta toisesta aallosta.

Pandemia sai alkunsa Kiinasta, mutta sittemmin tilanne maassa on parantunut ja viruksen takia asetettuja rajoituksia on voitu purkaa. Lähes kaikki uudet tartunnat onkin todettu Kiinan kansalaisilla, jotka ovat palanneet ulkomailta.

Suurin osa maanantaina kerrotuista tartunnoista todettiin pohjoisessa Heilongjiangin maakunnassa, joka sijaitsee Kiinan Venäjän-vastaisella rajalla. Viranomaisten mukaan puolet Heilongjiangissa sairastuneista oli palannut Venäjältä, missä koronatilanne synkkenee kovaa vauhtia.

Venäjän viranomaiset kertoivat maanantaina, että maassa oli todettu vuorokauden aikana 2 558 uutta koronavirustartuntaa, mikä on suurin päiväkohtainen määrä tähän mennessä. Kuolleiden määrä nousi 18:lla ja oli yhteensä 148, mikä tarkoittaisi noin yhtä kuolemaa miljoonaa asukasta kohden.

Monet asiantuntijat ovat kuitenkin varoittaneet, että Venäjän koronalukuihin liittyy suuria epävarmuuksia muun muassa käytössä olevien testien epäluotettavuuden takia. On arvioitu, että jopa kolmannes negatiiviseksi osoittautuneista koronatesteistä olisi ollut pielessä eli potilaalla olisi kuitenkin ollut koronatartunta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.