Israelissa presidentti soi sittenkin lisäaikaa hallitusneuvotteluille – ensin pyydettiin kahta viikkoa, nyt saatiin 48 tuntia

Presidentti torjui aiemmin Benny Gantzin pyynnön kahden viikon lisäajasta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Israelin presidentti Reuven Rivlin on antanut parlamentin puhemies Benny Gantzille ja pääministeri Benjamin Netanjahulle 48 tuntia lisäaikaa hätäajan yhteishallituksen muodostamiseen.

Sunnuntaina Rivlin torjui Gantzin pyynnön kahden viikon lisäajasta. Siten takaraja hallituksen muodostamiselle umpeutui maanantaina.

Presidentin tiedotteen mukaan osapuolten sopu olisi lähellä. Gantzin Sininen ja valkoinen -liittouma ja Netanjahun oikeistolainen Likud kertoivat yhteisessä lausunnossa, että neuvotteluissa on tapahtunut merkittävää edistystä.

Israelissa järjestettiin maaliskuun alussa kolmannet vaalit vuoden sisään. Vaaleissa Netanjahun ja Gantzin puolueet ovat päätyneet lähes tasalukemiin, eikä kumpikaan ole saanut hallitusta muodostettua. Koronaviruksen leviäminen on luonut paineitta poliittisen lukon avaamiselle.

Maaliskuun puolivälissä Gantz nimitettiin hallitustunnustelijaksi, mutta hallituksen muodostaminen ilman Netanjahun blokkia osoittautui mahdottomaksi. Koronavirustilanteen pahentuessa 26. maaliskuuta Gantz nimitettiin parlamentin puhemieheksi ja hän ilmoitti pyrkivänsä muodostamaan hätäajan yhteishallituksen Netanjahun kanssa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan yli 8,6 miljoonan asukkaan Israelissa on vahvistettu yli 11 000 koronavirustartuntaa. Yli sadan ihmisen on kerrottu kuolleen viruksen aiheuttamaan tautiin.

Koronavirus siirsi Netanjahun oikeudenkäyntiä

Oikeistolainen Netanjahu on toiminut Israelin pääministerinä vuodet 1996–1999 ja jälleen vuodesta 2009. Keskustalainen Gantz on markkinoinut itseään vaihtoehtona pitkäaikaiselle pääministerille.

Netanjahua ovat varjostaneet myös syytteet lahjuksien vastaanottamisesta ja petoksesta. Hänen oikeudenkäyntinsä oli määrä alkaa jo maaliskuussa, mutta koronaviruksen takia se siirtyi aikaisintaan toukokuulle. Netanjahu kiistää syytteet.

Gantz on aiemmin sanonut, ettei halua toimia samassa hallituksessa rikoksista syytetyn Netanjahun kanssa. Hän on joutunut muuttamaan linjaansa koronavirusepidemian aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.