Päivi Nergin nimitys VM:n kansliapäälliköksi varmaa vasta, kun päätös istunnossa on tehty

Päivi Nergiä on povattu vaikutusvaltaiseen kansliapäällikön virkaan. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg on määrä nimittää tänään valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi. Täysin varmaa se ei kuitenkaan ole ennen kuin päätös on valtioneuvoston istunnossa tehty, sanoo valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja Juha Majanen STT:lle.

– Kuka tahansa ministereistä voi pyytää istunnossa viikon lisäajan. Niin kauan periaatteessa kaikki on auki. Minulla ei ole tiedossa, että näin olisi tapahtumassa, mutta se ei vielä takaa sitä, etteikö joku siihen päätyisi, Majanen sanoo.

Kansliapäällikön nimitys piti tehdä jo viime viikon valtioneuvoston istunnossa, mutta se vedettiin viime tingassa pois. Syyksi kerrottiin, että puolueet haluavat käydä läpi huolellisesti nimityksen perusteet.

Nykyinen kansliapäällikkö Martti Hetemäki on siirtymässä työelämäprofessoriksi. Häntä on yleisesti pidetty Suomen vaikutusvaltaisimpana virkamiehenä. Kansliapäällikön tehtäviin kuuluu johtaa valtiovarainministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa.

VM:n kansliapäällikön valinnassa painottuu johtamisosaaminen

Julkisuudessa on arvosteltu muun muassa sitä, että Nergin talousosaaminen on muita hakijoita heikompaa. Virkaa hakeneita haastateltuja ovat Nergin lisäksi Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja, valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston päällikkö Leena Mörttinen, valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattori Markus Sovala sekä kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.).

Majasen mukaan vain oikeusministeriön kansliapäällikön kelpoisuusvaatimuksiin on säädetty oikeudellinen substanssiosaaminen. Valtiovarainministeriössä kelpoisuusvaatimukset ovat samat kuin millä tahansa kansliapäälliköllä, jolloin johtamiskokemus painottuu.

Nerg on aiemmin toiminut esimerkiksi täyden kauden sisäministeriön kansliapäällikkönä.

Perustuslakivaliokunnan tuleva selvitys ei vaikuta

Majasen mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan selvitys eduskunnan tiedonsaantioikeudesta on käynnistymässä, mutta se ei vaikuta Nergin nimitykseen.

Iltalehden mukaan selvitys koskee sitä, noudattavatko ministeriöiden virkamiehet laissa säädettyä velvollisuuttaan antaa kaikki hallitusten lakiesityksiin liittyvät tiedot eduskunnan valiokunnille, joissa käsitellään lakiesityksiä.

Iltalehden mukaan osana laajempaa selvitystä perustuslakivaliokunta arvioi, toimivatko Nerg ja hänen alaisensa virkamiehet lain mukaisesti vuoden 2019 talvella ja keväällä, kun he antoivat lehden mukaan vaillinaisia tietoja hallituksen sote-uudistuksen lakiesityksistä eduskunnalle.

– Arvioimme tätä oikeudellisesta näkökulmasta, silloin tuon kaltainen selvitys ei muodosta oikeudellista estettä nimityksen eteenpäin viemisestä. Tässä on myös hyvä korostaa Nergin oikeusturvaa, Majanen sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut