Tulli löysi kiellettyjä torjunta-aineita alkuvuonna yli 100 000 kilosta appelsiineja

STT

Tulli on hylännyt alkuvuonna yli 100 000 kiloa israelilaisia appelsiineja, koska niistä on löytynyt EU:ssa kiellettyä torjunta-ainetta, bromopropylaattia.

Löytöjen takia Tulli on valvonut israelilaisia appelsiineja vuoden alussa tehostetusti. Huhtikuun puoliväliin mennessä Tulli on tutkinut yhteensä 16 appelsiinierää ja hylännyt näistä kahdeksan eli noin 104 000 kiloa appelsiineja.

Tullin mukaan kauppoihin ovat päätyneet ainoastaan kuluttajille turvallisiksi todetut erät.

– Aina uuden satokauden alkaessa tutkimme ensimmäiset Suomeen saapuvat erät. Koska löysimme ongelmia, valvontaa päätettiin jatkaa Israelin appelsiinin satokauden loppuun. Todennäköisesti katsomme myös seuraavaan satokauden tehostetusti, kertoo Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling tiedottessa.

Elintarvikkeiden kemiallisista tutkimuksista vastaavan jaostopäällikkö Suvi Ojanperän mukaan löytö oli yllättävä, sillä bromopropylaattia ei ole ollut Tullin tutkimissa tuotteissa vuosiin.

Bromopropylaattia käytetään sitrushedelmissä esiintyvien punkkien torjuntaan. Sen käyttö kiellettiin EU:ssa vuonna 2011 turvallisuussyistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut