Vappupäivä valkeni kirkkaana mutta pilvet ottavat pian vallan – yötä kohti lännessä voi tulla jo räntää

Vappuaamu valkeni suuressa osassa maata aurinkoisena. AFP / LEHTIKUVA

STT

Lämpötilat putosivat viime yönä laajalti pakkaselle, ja aamu on valjennut suuressa osassa maata aurinkoisena, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Vappupäivä ei kuitenkaan jatku tasaisen kirkkaana, sillä lämpötilojen noustessa alkaa kerääntyä kumpupilviä ja ne täyttävät päivän kuluessa taivaan.

– Aurinkoa ei ole hirveitä määriä tiedossa, päivystävä meteorologi Henri Nyman kertoo.

Eniten toiveita aurinkoisesta vappupäivästä on Nymanin mukaan etelässä, etenkin Kotkan suunnalla.

Lounaasta saapuu hiljalleen pieni sadealue, joka kastelee Turun seutua todennäköisesti puolilta päivin ja nousee vähitellen pohjoisen suuntaan. Ahvenanmaalla ripottelee jo lähituntien aikana. Illalla vesisateet lisääntyvät ja länsiosassa maata, etenkin Pohjanmaalla, saattaa tulla räntää.

Lämpötilat voivat auringon pilkahdellessa nousta vappupäivänä Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa kymmenen asteen tietämille, muualla ne pysyttelevät viiden asteen molemmin puolin.

"Kevään tuoksua"

Huomenna lauantaina etelästä nousee runsaampia vesikuuroja. Nymanin mukaan sadealue on kapea ja painottuu perjantaisen alueen tavoin maan länsiosaan, mutta yltää todennäköisesti edeltäjäänsä idemmäksi. Silti suurin osa Itä-Suomesta näyttää pysyvän poutaisena myös huomenna.

Tänään perjantaina saapuva sadealue viipyilee huomenna Länsi-Lapin yllä. Siellä sade tulee räntänä.

Sateet tuovat lauantaina mukanaan lämpimämpää ilmaa. Sadealueiden itäpuolella lämpötila voi nousta jo 13 asteeseen. Toiveita tästä on Nymanin mukaan ainakin Kouvolan seudulla.

Sunnuntaina sadealue jatkaa matkaansa pohjoiseen ja jonkin verran myös idän suuntaan. Päivällä runsaimmat sateet painottuvat Lappiin, jossa on odotettavissa räntää ja luntakin.

Maan keskiosassa ja etelässä sää on sunnuntaina kosteaa ja aiempaa lämpimämpää. Sadekuuroja liikkuu ja yksittäisiä ukkosen jyrähdyksiäkin saatetaan kuulla, kevään ensimmäisiä. Pilvipeitteen rakoillessa lämpötila voi nousta 15 asteeseen etelässä.

– Selkeästi tulee ehkä kevään tuoksua sateen jälkeen, Nyman kuvaa.

Keskiarvon kieppeillä

Vappuviikonloppuna lämpötilat liikkuvat vuodenaikaan nähden normaalin molemmin puolin.

Viime yö oli poikkeuksellisen kylmä, Itä-Suomessa ja pohjoisessa pakkasta oli viidestä kymmeneen astetta ja Uudellamaallakin kylmimmillään mitattiin neljästä kuuteen astetta pakkasta. Tavallisesti tähän aikaan päästään yöaikaankin hienoisesti plussan puolelle.

Päivän ylimmät lämpötilat ovat kuluvana vuodenaikana etelä- ja keskiosissa maata keskimäärin kymmenestä kolmeentoista astetta. Tänään perjantaina tästä jäädään jälkeen, mutta jo sunnuntai saattaa olla tavallista lämpimämpi.

– Mitään suurta poikkeuksellisuutta tässä ei ole, Nyman toteaa.

Pohjoisessa näihin aikoihin mitataan lämpimimmillään yleensä viidestä kahdeksaan astetta, kun nyt liikutaan viiden asteen molemmin puolin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.