Hallitus puntaroi koronavirusrajoituksia, keskusteluissa kestänee iltaan asti

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi medialle ennen hallituksen neuvotteluja Säätytalolla Helsingissä 29. huhtikuuta 2020. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Hallitus käy tänään kello 10 alkavissa neuvotteluissa asiantuntijoiden kanssa läpi koronavirusepidemian vuoksi asetettuja liikkumis- ja toimintarajoituksia. Neuvottelujen on määrä alkaa kymmeneltä aamulla Säätytalossa, ja niiden on ennakoitu kestävän illansuuhun.

Tapaamiseen osallistuvat kaikki ministerit ja lisäksi mukana on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoita sekä asioita esitteleviä keskeisiä virkamiehiä.

Aiemmin hallitus on päättänyt rajoitusten hellittämisestä peruskoulujen ja päiväkotien osalta. Lähiopetus peruskouluissa alkaa jälleen toukokuun 14. päivänä. Hallitus linjasi tällä viikolla myös, että tuolloin lapset voi viedä päiväkoteihin. Päiväkodit ovat olleet auki tähänkin asti, mutta hallitus on suositellut hoitamaan lapsia mahdollisuuksien mukaan kotona.

Suuret tapahtumat eivät ehkä ole asialistalla

STT:n haastattelema hallituslähde kertoi lauantaina, että päätöksiä on todennäköisesti luvassa ainakin kirjastotoimien osittaisesta purkamisesta. Kirjastojen toimintaan jäänee jonkinlaisia rajoituksia, eli esimerkiksi kirjastoissa normaalisti pidettäviä tapahtumia ei välttämättä voida järjestää.

STT:n hallituslähde muistutti, että sunnuntaina mahdollisesti tehtävä päätös ei tarkoita, että kirjastot aukeaisivat heti maanantaina, vaan vasta tarvittavan järjestelyajan jälkeen.

Niin ikään museoiden toimintaa koskeviin rajoituksiin saattaa olla tulossa helpotuksia.

Hallitusta lähellä olevien lähteiden mukaan myös yli kymmenen hengen kokoontumiset kieltävästä määräyksestä todennäköisesti keskustellaan sunnuntaina. Mahdollisesti esillä on myös Viron ja Suomen välinen työmatkaliikenne.

STT:n lähteet arvioivat, että keskusteluissa ei käsitellä yli 500 hengen tapahtumia tai ravintoloiden ja kahviloiden avaamista. Myöskään toisen asteen oppilaitosten sekä korkeakoulujen paluusta lähiopetukseen ei ehkä päätetä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.