Presidentti Trump erotti ylitarkastajan, joka tutki ulkoministeri Pompeon toimia

Yhdysvaltain ulkoministeriö on vahvistanut ylitarkastaja Steve Linickin erottamisen kertomatta kuitenkaan syytä irtisanomiselle. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on erottanut ulkoministeri Mike Pompeon toimia tutkineen ylitarkastajan. Asiasta kertoo edustajainhuoneen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, demokraatti Eliot Engel.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on vahvistanut ylitarkastaja Steve Linickin erottamisen kertomatta kuitenkaan syytä irtisanomiselle. Ministeriö ei myöskään kommentoinut, onko Pompeosta mahdollisesti meneillään tutkinta. Linick erotettiin myöhään eilen illalla Washingtonin aikaa.

Engel kertoo lausunnossaan saaneensa kuulla, että ylitarkastajan toimisto oli aloittanut tutkinnan Pompeosta.

– Linickin erottaminen kesken tällaisen tutkinnan antaa vahvasti syytä epäillä, että tämä on lainvastainen kostotoimi, Engelin lausunnossa lukee.

Engel kutsuu tapausta pöyristyttäväksi keinoksi presidentiltä yrittää suojella yhtä uskollisimmista tukijoistaan vastuunkannolta.

Nimettömänä asiaa kommentoiva demokraattiavustaja sanoo Linickin tutkineen valituksia, joiden mukaan Pompeo oli teettänyt julkishallinnon työntekijöillä henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviä töitä sekä itselleen että vaimolleen.

Pompeo on usein matkustanut valtion koneella ympäri maailman yhdessä vaimonsa Susan Pompeon kanssa. Vaimolla ei ole virallista roolia hallinnossa. CNN raportoi viime vuonna syytöksistä, joiden mukaan diplomaattisten turvajoukkojen edustajille on annettu tehtäväksi muun muassa noutaa perheen koira tai kuljettaa ruokalähetyksiä. Ilmiantajan mukaan agentit kokivat olevansa "aseita kantava (ruoankuljetuspalvelu) Ubereats".

Linick oli Obaman valinta

Edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi toteaa lausunnossaan , että Linick sai rangaistuksen kunniallisesta työstään perustuslain ja kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Pelosi ei kuitenkaan mainitse lausunnossaan Mike Pompeon nimeä.

– Presidentin on lakattava nämä jatkuvat kostoiskut niitä julkishallinnon työntekijöitä vastaan, jotka työskentelevät pitääkseen yhdysvaltalaiset turvassa, erityisesti nyt globaalin hätätilan aikana, Pelosin lausunnossa lukee.

Trump on aiemminkin erottanut ja siirtänyt pois tehtävistään viranomaisia, joiden presidentti on kokenut toimivan häntä vastaan.

Linickin nimitti tehtäväänsä Trumpin edeltäjä Barack Obama. Linickillä oli pieni rooli myös toimissa, jotka lopulta johtivat Trumpin virkasyytteeseen ja viraltapanovaatimuksiin.

Ulkoministeriön edustajan mukaan Linickin seuraaja on Stephen Akard, joka on aiemmin toiminut varapresidentti Mike Pencen avustajana. Viime vuodesta alkaen hän on ollut korkeassa virassa ulkoministeriössä.

Trumpin vankkana tukijana tunnettu Pompeo on viime kuukausina siirtänyt Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa oikealle. Hän on muun muassa levittänyt tutkijoiden vääränä pitämää teoriaa, jonka mukaan koronaviruspandemia sai alkunsa kiinalaisesta laboratoriosta.

56-vuotiaan Pompeon uskotaan mahdollisesti haaveilevan presidenttiydestä. Osa republikaanikollegoista kuitenkin toivoisi Pompeon mieluummin palaavan kotiosavaltioonsa Kansasiin taistelemaan paikasta senaatissa.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut