Renault, Nissan ja Mitsubishi jakavat markkinansa maantieteellisesti

Ranskalainen Renault sekä japanilaiset Nissan ja Mitsubishi kertovat syventävänsä yhteistyötään. Ranskalaistehtaalla koronavirukselta suojautuvat työntekijät kokoavat sekä Renaultin että Nissanin automalleja. / MARTIN BUREAU AFP / MARTIN BUREAU / LEHTIKUVA

STT–AFP

Ranskalainen Renault sekä japanilaiset Nissan ja Mitsubishi kertovat syventävänsä yhteistyötään automarkkinoiden romahdettua koronakriisin vuoksi.

Automerkit keskittyvät omiin maantieteellisiin vastuualueisiinsa. Renault saa Euroopan, Venäjän, Etelä-Amerikan ja Pohjois-Afrikan. Nissanin reviiriä ovat Japani, Kiina ja Pohjois-Amerikka. Mitsubishi keskittyy Kaakkois-Aasiaan ja Oseaniaan.

Lisäksi kuhunkin markkinasegmenttiin kehitetään vain yksi perusmalli yhden valmistajan johdolla. Muut kaksi valmistajaa omaksuvat sen mallistoonsa. Kumppanukset kutsuvat sitä malliksi, jossa on "johtaja ja seuraajat".

Yhteistyökumppanit perustelevat uudistusta tehokkuuden ja kilpailukyvyn kohentamisella.

Renaultin ja Nissanin yhteistyö kärsi pahasti molempia yhtiöitä johtaneen Carlos Ghosnin aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut