Trump siirtää G7-huippukokouksen syksyyn ja haluaa mukaan lisää maita

Saksan liittokansleri Angela Merkel (oik.) kertoi aiemmin, ettei aio osallistua presidentti Donald Trumpin kaavailemaan kesäkuun kokoukseen koronavirustilanteen takia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo siirtää kesäkuulle suunnitellun G7-huippukokouksen syksyyn. Hän aikoo myös kutsua lisää maita syksyn kokoukseen.

– Mielestäni G7 ei kunnolla vastaa siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Se on hyvin vanhentunut maaryhmä, presidentti perusteli.

Trump haluaisi kutsua syksyn kokoukseen myös Venäjän, Etelä-Korean, Australian ja Intian. Trumpin mukaan kokous voitaisiin pitää syksyllä YK:n yleiskokouksen yhteydessä.

– Saatan myös kutsua kokouksen koolle vasta vaalien jälkeen, voitonvarma Trump letkautti.

Alun perin G7-kokous oli tarkoitus järjestää syksyllä videolinkin välityksellä koronaviruspandemian vuoksi. Trump kuitenkin heitti viime viikolla ilmoille ajatuksen, että tapaaminen voitaisiin pitää Valkoisessa talossa ja osittain myös Yhdysvaltain presidentin loma-asunnolla Camp Davidissa heinäkuussa.

Valkoisen talon mukaan kyseessä olisi "voimannäyttö" tilanteessa, jossa maailman talous on vaipunut koronaviruspandemian vuoksi pahasti pakkaselle.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti eilen, että hän ei voisi koronaviruspandemian vuoksi tulla paikalle. Muut G7-johtajat suhtautuivat tapaamiseen varovaisen myöntyvästi, vaikkakin monet sanoivat osallistumisensa riippuvan koronatilanteesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut