Suuria ulkotilaisuuksia saa järjestää sittenkin jo heinäkuussa

Ulkotilaisuuksien katsomolohkojen välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Hallitus väljentää isojen ulkotilaisuuksien rajoituksia. Suuria, yli 500 ihmisen ulkotilaisuuksia saa sittenkin järjestää jo heinäkuun alusta lähtien. Hallitus kertoi uusista ratkaisuistaan torstaina puoliltapäivin.

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) mukaan isoja tilaisuuksia voidaan järjestää, jos käytettävissä on useita katsomolohkoja tai rajattavissa olevia alueita.

Jokaiselle lohkolle tulee olla omat kulkureitit, palvelut ja henkilökunta. Hallituksen linjauksessa eri lohkojen välissä tulee olla suojavyöhyke.

Kososen mukaan yli 500 hengen kokoontumisissa saa olla myös seisomapaikkoja. Tällöinkin katsomoalueiden tulee olla rajattuja ja yleisölle on taattava riittävä väljyys.

– Läksimme siitä, että jos voimme mahdollistaa tämän stadioneille, ulkokatsomoille, joissa on istumapaikka, on ihan järkeenkäypää, että se on mahdollista myös riittävän isolle seisomapaikka-alueelle.

Kosonen muistutti, että voimassa on yhä 50 hengen rajoitus yksityistilaisuuksiin.

– Lisäksi voimassa on 500 hengen rajoitus sisätiloihin ja sellaisiin tiloihin, joissa ei pystytä näitä katsomolohkoja ja esimerkiksi tiukkoja sisääntulovaatimuksia täyttämään.

Isojen tapahtumien kiellon oli tarkoitus ulottua aiemmalla päätöksellä heinäkuun loppuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.