Ikäihmiset tyytyväisimpiä hallituksen koronatoimiin, kertoo Maaseudun tulevaisuuden kysely

Jopa 85 prosenttia yli 64-vuotiaista oli sitä mieltä, että hallitus on onnistunut kriisin hoidossa. Kuva hallituksen koronatilannekatsauksesta 4. toukokuuta. HANDOUT / LEHTIKUVA

STT

Ikäihmiset antavat muita suomalaisia voimakkaamman tuen hallituksen toimille koronaepidemian hoidossa, kertoo Maaseudun tulevaisuuden teettämä tuore kysely.

Jopa 85 prosenttia yli 64-vuotiaista oli sitä mieltä, että hallitus on onnistunut kriisin hoidossa. Kaikista vastaajista näin ajatteli vajaat 76 prosenttia.

Arvio hallituksen koronatoimista vaihtelee selvästi sen mukaan, onko vastaaja hallitus- vai oppositiopuolueen kannattaja. Sdp:n kannattajista tyytyväisiä on 98,6 prosenttia. Muiden hallituspuolueiden kannattajilla prosenttilukema on välillä 77,9–94,4.

Kokoomuksen kannattajista hallituksen toimia pitää onnistuneina 66,4 ja perussuomalaisista vain 49,6 prosenttia.

Kyselyn toteutti tutkimuslaitos Kantar juhannuksen alla. Siihen vastasi yli tuhat suomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.