Navalnyille tehdään laajoja tutkimuksia saksalaissairaalassa – oppositiojohtaja kuljetettiin Charite-sairaalaan ambulanssisaattueessa

Lääkärin lupa Navalnyin siirtoon heltisi jo perjantaina, ja lennon ennakoitiin lähtevän vielä samana iltana. Kuvassa tukimielenosoittaja kantaa Navalnyin kuvaa Pietarissa 20. elokuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi saa parhaillaan hoitoa Berliinin Charite-sairaalassa.

Navalnyi kuljetettiin lentokentältä sairaalaan saattueessa, jossa oli useita ambulansseja, muita pelastusajoneuvoja ja poliisiautoja, selviää Bildin julkaisemasta videosta. Lehti kertoi Navalnyin olleen edelleen koomassa, kun häntä kuljettanut ambulanssilento laskeutui Berliiniin.

Navalnyia Saksassa hoitava Charite-sairaala kertoi Twitterissä , että oppositiojohtajalle tehdään testejä. Sairaala lupaili tviitissään, että Navalnyia hoitavat lääkärit kertovat tarkemmin oppositiojohtajan tilasta ja hänen hoitonsa vaiheista, kun tutkimukset on tehty ja asiasta on keskusteltu hänen perheensä kanssa.

Navalnyin tila oli vakaa hänen saapuessaan Saksaan. Asiasta kertoi Navalnyin ambulanssilennon järjestäneen saksalaisjärjestön Cinema For Peace Foundationin johtaja Jaka Bizilj oppositiojohtajaa kuljettaneen lennon laskeuduttua Berliiniin.

Navalnyin tukijat epäilevät, että hänet myrkytettiin

Navalnyi tuotiin Berliiniin ambulanssilennolla, joka laskeutui lentoliikennettä tarkkailevan Flightradar24-sivuston seurannan mukaan Berliinissä sijaitsevalle Tegelin lentokentälle aamupäivällä ennen kello kymmentä Suomen aikaa. Lento lähti Lounais-Siperian Omskista aamuviideltä Suomen aikaa. Myös Navalnyin tiedottaja kertoi koneen lähdöstä Twitterissä .

– Taistelu Aleksein elämästä ja terveydestä on vasta alkamassa, Kira Jarmysh kertoi tviitissään.

– Mutta ensimmäinen askel on ainakin nyt otettu.

Lääkärin lupa Navalnyin siirtoon heltisi perjantaina sen jälkeen, kun koneen mukana saapuneet saksalaiset lääkärit olivat tutkineen Navalnyin. Lennon ennakoitiin lähtevän vielä samana iltana. Paikallinen terveysviranomainen kertoi lähdön siirtyneen aamuun ja vetosi ambulanssilennon saksalaismiehistön lepoaikoihin.

Navalnyin tukijat epäilevät tämän tulleen myrkytetyksi torstaina. Navalnyi oli nauttinut lentokentällä kupin teetä. Navalnyia hoitaneen sairaalan mukaan veri- ja virtsakokeissa ei kuitenkaan havaittu jälkiä myrkystä.

44-vuotiaan Navalnyin kerrottiin vaipuneen koomaan sen jälkeen, kun hän sairastui äkillisesti lennolla Tomskista Moskovaan. Lento teki sairastumisen takia hätälaskun Omskiin.

Navalnyin puoliso, veli ja tukijoukot ehtivät kiistellä venäläisviranomaisten ja -lääkäreiden kanssa siitä, missä oppositiojohtajaa tulisi hoitaa.

Puoliso vaati "riippumatonta sairaalaa"

Navalnyin puoliso Julija Navalnaja saapui Berliiniin ambulanssilennon mukana. Navalnaja sanoi aiemmin medialle vaativansa miehensä siirtoa "riippumattomaan sairaalaan, jonka lääkäreihin voi luottaa".

Omskilaissairaalan johtava lääkäri Aleksandr Murahovski kertoi perjantaina lehdistötilaisuudessa, että myrkytyksen sijaan Navalnyin tapauksessa olisi ollut kyse "aineenvaihduntahäiriöstä".

Murahovskin mukaan Navalnyin verensokeri saattoi romahtaa lennolla ja tämä johtaa tajunnan menettämiseen. Selitys kuulostaa oudolta, sillä lentokoneessa otetulla silminnäkijävideolla Navalnyi huutaa tuskissaan.

Sairaalan lääkärien mukaan Navalnyi oli ollut Omskissa edelleen koomassa ja hengittänyt hengityslaitteen avulla. Navalnyin tilaa kuvailtiin vakavaksi.

Navalnyin ambulanssillennon järjestänyt Cinema For Peace Foundation junaili pari vuotta sitten myrkytyksen uhriksi joutuneen venäläisen Pussy Riot -ryhmän jäsenen Pjotr Verzilovin evakuoinnin Saksaan. Myös häntä hoidettiin Charite-sairaalassa.

Järjestön mukaan Verzilov itse pyysi Jaka Biziljiltä apua Navalnyin kuljettamiseksi Berliiniin.

Venäjän nykyhallintoa ja presidentti Vladimir Putinia vastustava Navalnyi on ollut aikojen saatossa useiden rikostutkintojen kohteena. Hänen johtamansa korruptionvastaisen FBK-järjestön tiloihin tehtiin ratsia viimeksi reilu kuukausi sitten.

FBK:n johtaja Ivan Zhdanov vahvisti aamulla Twitterissä , että järjestö jatkaa työtään normaalisti.

Navalnyi alkoi pitää blogia korruptiosta ja muista väärinkäytöksistä Venäjällä jo yli kymmenen vuotta sitten. Korruptiotapausten paljastaminen on tuonut Navalnyille runsaasti vihamiehiä.

Jarmysh: Evakuointivitkuttelulla pelattiin aikaa

Monet EU-johtajat ovat osoittaneet huoltaan Navalnyin tapauksesta. Presidentti Sauli Niinistö kertoi lauantaina Ylen TV1:n Ykkösaamun haastattelussa, että hän oli tiedustellut perjantaina Putinilta, voisiko Navalnyin siirtää Saksaan.

– Minulle tuli selväksi presidentti Putinilta, että hän ei nähnyt minkäänlaista poliittista tai muuta kuin terveydellistä estettä siirtoon, Niinistö kertoi.

Hän oli tätä aiemmin keskustellut asiasta Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa. Hän lupasi Merkelille ottaa asian puheeksi Putinin kanssa keskustellessaan.

Ennen kuin lento pääsi lähtemään Venäjältä Navalnaja ehti myös itse vedota kirjeitse Putiniin, jotta hänen miehensä pääsisi hoitoon Venäjän ulkopuolelle. Lisäksi Navalnyin avustajat olivat pyytäneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta puuttumaan Venäjän hallinnon toimiin.

Navalnyin tiedottajan Kira Jarmyshin mukaan Venäjän vitkuttelu Navalnyin evakuoinnin kanssa oli juoni, jolla pelattiin aikaa. Hän uskoo, että evakuoinnin lykkäämisellä pyrittiin estämään se, että Navalnyin kehosta voitaisiin löytää Saksan päässä merkkejä myrkytyksestä.

Monet Navalnyin tukijat ilmaisivat helpotustaan, kun oppositiojohtajan kerrottiin pääsevän hoitoon Venäjän ulkopuolelle.

– Olen yhtä helpottunut kuin silloin, jos terroristit olisivat vapauttaneet panttivangin pitkien neuvottelujen jälkeen, kuvaili oppositiopoliitikkokollega Ilja Jashin.

Myös Jashin arvosteli Jarmyshin tavoin evakuoinnin viivyttelyä.

– Haluan uskoa, ettei Aleksei maksa tästä hukkaan heitetystä ajasta hengellään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.