Hannu Mäntymaa Wärtsilä Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi

Diplomi-insinööri Hannu Mäntymaa, 43, on nimitetty Wärtsilä Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi syyskuun alusta alkaen. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Diplomi-insinööri Hannu Mäntymaa, 43, on nimitetty Wärtsilä Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi syyskuun alusta alkaen.

Wärtsilä Finlandin nykyinen toimitusjohtaja Vesa Riihimäki on puolestaan siirtynyt uusiin tehtäviin Wärtsilän globaalista tuotannosta, tuotantolaitoksista ja hankinnasta vastaavaksi johtajaksi.

Mäntymaa tuli Wärtsilän palvelukseen vuonna 2002 kehitysinsinööriksi Vaasan tuotantolaitokseen. Sen jälkeen hän on toiminut yhtiössä erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä kuten teknologiajohtajana sekä Wärtsilän Kiinassa sijaitsevan yhteistyöyrityksen toimitusjohtajana.

– Odotan innolla, että pääsen aloittamaan työni Wärtsilän Suomen toimintojen toimitusjohtajana. Olen ollut yhtiön palveluksessa jo pitkään, joten työyhteisö ja ihmiset ovat minulle suurimmaksi osaksi entuudestaan tuttuja, mikä helpottaa tehtävään perehtymistä, Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.