Seurakunnan diakoni tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä – kosketteli apua hakeneen uhrin rintoja kotikäynneillä

Johanna Latvala / STT

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut seurakunnan diakonina työskennelleen miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oikeuden tuomiossa kuvataan, että miehen työtehtäviin kuului kotikäyntien tekeminen elämässään kovia kokeiden luona ja tällaisten henkilöiden auttaminen, tukeminen ja lohduttaminen. Myös uhri oli ottanut yhteyttä diakoniatyöntekijänä toimineeseen mieheen saadakseen apua henkilökohtaisen kriisitilanteensa käsittelemiseen.

Seksuaaliset teot eivät alkaneet heti, vaan oikeuden mukaan mies tapasi uhrin ensin useamman kerran ja keskusteli tämän elämästä. Oikeuden mukaan mies oli siten "hyvin tietoinen" uhrin henkisestä kunnosta.

Myöhemmin uhrin luokse tehdyillä kotikäynneillä mies muun muassa kosketteli uhrin rintoja ja kertoi haluavansa rakastella tämän kanssa, käräjätuomiossa kerrotaan.

Mies myönsi oikeudelle toimineensa epäammattimaisesti, mutta kiisti menettelynsä täyttäneen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä. Sen sijaan hän tunnusti syyllistyneensä toissijaiseen syytteeseen seksuaalisesta ahdistelusta.

Käräjäoikeus katsoi, että mies käytti törkeästi väärin uhrin riippuvuussuhdetta itsestään ja sai tämän ryhtymään tai alistumaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaaviin tekoihin.

Oikeuden mukaan miehen työnkuvaa muutettiin, mutta häntä ei irtisanottu.

Seurakunnasta asiaa kuvataan STT:lle äärimmäisen vakavaksi. Kirkkoherran mukaan he tutustuvat seuraavaksi käräjäoikeuden tuomioon ja pohtivat sen pohjalta, onko tuomiolla vaikutusta miehen virkasuhteen jatkoon. Nyt tuomion saaneelle miehelle on annettu aiemmin varoitus, mutta kirkkoherran mukaan tapahtumat eivät olleet tuolloin yhtä laajasti heidän tiedossaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.