Mahdollisista kokoontumisrajoitusten muutoksista tiedotetaan huomenna – kansliapäällikkö Varhila sanoo olevansa itse osaltaan vastuussa alkuperäisestä virheestä

Aluehallintovirastojen on tarkoitus tiedottaa syyskuun kokoontumisrajoituksia koskevista päätöksistä lisää keskiviikkona. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Henrietta Nyberg, Maria Muilu / STT

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo olevansa itse osaltaan vastuussa yleisötapahtumien ja -kokoontumisten rajoituksia koskeneessa ohjauskirjeessä olleesta virheestä. STT kysyi Varhilalta, kuka on erheestä vastuussa, hän vai ministeri.

– Esittelijä virkavastuulla ja ratkaisijana kansliapäällikkö, Varhila vastasi STT:lle sähköpostilla.

STM:n ohjauskirjeessä tapahtuma- ja kokoontumisrajoitusten henkilömäärä oli virheellisesti merkitty 50:ksi eikä 500 henkilöksi. Varhila on toinen ohjauskirjeen allekirjoittajista.

– Annoin toimeksiannon laatia ohjauskirjeen koskemaan syyskuuta vastaavasti kuin elokuutakin, koska hallitus ei ole linjannut muutoksia. Vastaavilla toimeksiannoilla on toimittu aikaisemminkin eikä virheitä ole tapahtunut, Varhila kertoi sähköpostivastauksissaan.

Varhilan mukaan kansalaisilta on tullut virheen seurauksena jonkin verran kielteistä palautetta. Varhila kertoi virheen olleen erittäin harmillinen.

– Pahoittelen sitä edelleen, Varhila kirjoitti.

Hän ei vastannut suoraan siihen, miten virhe on voinut jäädä ministeriössä huomaamatta.

Avit tiedottavat päätöksistään keskiviikkona

Aluehallintovirastot (avit) eivät vielä tiistaina tehneet päätöksiä mahdollisista muutoksista maanantaisiin kokoontumisrajoituspäätöksiin, avien viestintäpäällikkö Jaana Lehtovirta kertoi STT:lle. Avien olisi kuitenkin tarkoitus tiedottaa syyskuun kokoontumisrajoituksia koskevista päätöksistä lisää keskiviikkona.

STM lähetti aluehallintovirastoille 11. elokuuta ohjeen, jossa ministeriö kehotti virastoja harkitsemaan rajoitusten tiukentamista yli 50 hengen yleisötilaisuuksille ja kokouksille. Ministeriö kertoi kuitenkin maanantaina, että 500 osallistujan rajoituksesta oli pudonnut yksi nolla pois inhimillisen erehdyksen takia.

– En tiedä, miksei virhettä ollut huomattu. Kirje on tullut aveihin vasta 19. elokuuta. Huomasimme itsekin, että kirje oli päivätty elokuun 11. päivä, mutta sitä ei toimitettu silloin, vaan 19. elokuuta, Lehtovirta kertoi.

Hän totesi, että avit ovat itsenäisiä virastoja, joilla on oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä.

– Ohjaava ministeriö ohjaa meitä tarkistelemaan tilannetta ja tekemään päätöksiä tilanteen perusteella.

Virhettä ei osattu ennakoida

Lehtovirran mukaan ei ollut syytä epäillä, että STM:n ohjauskirjeessä olisi ollut virhe.

– Yleensäkään emme lähde siitä, että meille tulevissa ohjauskirjeissä olisi virheitä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt, eikä tätä osattu ennakoida. Ei siinä ollut mitään, joka olisi herättänyt kysymyksiä, koska epidemiatilanne on huonontunut.

Tartuntatautilain mukaan päätöksiä voi tehdä korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Jos tilanne muuttuu eikä rajoituksia enää tarvita, ne pitää purkaa välittömästi.

Lehtovirran mukaan rajoituspäätökset liittyvät tartuntataudin kehittymiseen ja epidemiologiseen tilanteeseen.

– Lähdemme siitä, mikä tilanne on nyt, ja hyödynnämme THL:ää. Otamme yhteyttä paikallisiin tartuntatautiviranomaisiin kunnissa, ja keräämme ajankohtaista dataa, Lehtovirta sanoi.

Ohjauskirjeet viranomaisille eivät ole sitovia

Viranomaisten takkuava tiedotus aiheutti maanantaina epäselvyyden syyskuuta koskevista kokoontumisrajoituksista.

Puoliltapäivin aluehallintovirastot (avi) kertoivat, että syyskuussa voi järjestää enintään 50 ihmisen yleisötilaisuuksia sekä yleisiä kokouksia sisä- ja ulkotiloissa. Sitä suuremmat tilaisuudet ovat sallittuja, jos osallistujien turvallisuus voidaan taata viranomaisten keväällä antaman ohjeistuksen mukaisesti.

Myöhemmin STM päivitti ohjauskirjeensä. Sen mukaan tarkoituksena oli jatkaa elokuussa voimassaolleita rajoituksia.

Uusi ohjauskirje ei kuitenkaan tarkoita, että avien linjaus olisi muuttunut, sillä asia vaatii vielä niiden oman päätöksen. Ministeriön ohjauskirjeet viranomaisille eivät ole luonteeltaan sitovia.

STT ei ole tavoittanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) kommentoimaan tapahtunutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut