Trooppinen myrsky Laura voimistui hurrikaaniksi, odotetaan yltyvän entisestään

Haitilla yritettiin viikonloppuna korjata ainakin viisi ihmistä tappaneen Laura-myrskyn jälkiä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Karibianmereltä kohti Meksikonlahtea liikkunut trooppinen myrsky Laura on voimistunut hurrikaaniksi.

Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen NHC:n mukaan hurrikaanin tuulen keskinopeus on nyt korkeimmillaan noin 33 metriä sekunnissa.

Hurrikaanikeskus ennustaa Lauran voimistuvan vielä merkittävästi ennen kuin se saavuttaa Texasin tai Louisianan rannikon, minkä odotetaan tapahtuvan keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Yhdysvaltojen rannikolle saapuessaan Lauran ennustetaan olevan Saffirin-Simpsonin viisiportaisella hurrikaaniasteikolla luokkaa kolme. Hurrikaanikeskus on antanut varoituksen myrskyvuoksista, tulvista ja rankkasateista.

Ennen voimistumistaan hurrikaaniksi Laura-myrsky aiheutti tuhoa Kuubassa. Rankkasateet ja tulvat koettelivat etenkin saarivaltion rannikkoseutuja, ja myrskytuulet katkoivat puita ja vahingoittivat useita koteja.

Kuuba varautui Lauran vierailuun evakuoimalla noin 160 000 ihmistä saaren eteläisistä maakunnista. Yhdenkään ihmisen ei uskota kuolleen myrskyssä Kuubassa.

Aiemmin Laura-myrskyssä on kuollut yhteensä yli 20 ihmistä Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa.

Meksikonlahdella samaan aikaan toinen myrsky

Samaan aikaan Meksikonlahdella liikkuva trooppinen myrsky Marco ehti jo saada hurrikaaniluokituksen, mutta se on Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan lientymässä trooppiseksi matalapaineeksi. Myös se rantautuu Yhdysvalloissa Louisianaan.

Marcon rauhoittuminen säästi Meksikonlahden kahdelta samanaikaisesti alueella liikkuvalta hurrikaanilta. Kaksoishurrikaania ei ole Meksikonlahdella ainakaan 150-vuotisen kirjatun historian aikana koettu.

Marraskuun loppuun jatkuvasta Atlantin myrskykaudesta on ennustettu yhtä kaikkien aikojen vilkkaimmista. Hurrikaanikeskuksen mukaan kaudelle voi mahtua jopa 25 nimettyä myrskyä, joista Laura on 12:s.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut