Syyttäjä: Merivoimien entinen esikuntapäällikkö vahvisti esteellisenä oman poikansa palkankorotuksen ja sukulaismiehen päällikkönimityksen

Pääesikunta katsoi Timo Hirvosen toimineen esteellisenä kahdessa läheisiään koskevassa tapauksessa. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Maria Rosvall / STT

Helsingin hovioikeudessa alkoi torstaina käsittely jutussa, jossa Merivoimien entisen esikuntapäällikön syytetään tehneen esteellisenä läheisiään koskevia päätöksiä.

Syyttäjän mukaan lippueamiraali Timo Hirvonen oli esteellinen muun muassa silloin, kun hän rannikkolaivaston komentajana toimiessaan hyväksyi oman poikansa palkankorotuksen.

Hirvosta syytetään yhteensä neljästä tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta vuosina 2016–2018. Loput kolme syytettä koskevat Hirvosen aikaa Merivoimien esikuntapäällikkönä ja liittyvät hänen vaimonsa siskon aviopuolisoon. Hirvonen kiistää kaikki syytteet.

Syyttäjä Ville Urpomäen mukaan Hirvonen oli esteellinen, kun hän vahvisti vaimonsa siskon miehen nimityksen Merivoimien esikunnan kanslian osastopäälliköksi sekä myöhemmin kävi tämän kanssa kehityskeskustelun ja teki palkkausta koskevan suoritusarvioinnin. Hirvonen myös esitti miehelle kunniamerkkiä ja esitteli Merivoimien komentajalle kunniamerkkiesityksiä koskevan etusijajärjestyksen, jossa mies oli kunniamerkin saajista ensimmäisenä, syyttäjä sanoi. Kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetty.

Tuottamuksellisuus tarkoittaa, että teko on tehty huolimattomuudesta. Syyttäjä vaatii Hirvoselle rangaistukseksi sakkoja.

Hirvosen sotilasarvon takia asia käsitellään hovioikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käräjäoikeuden sijaan.

Puolustus: Puolustusvoimista puuttui esteellisyyskoulutus

Hirvonen kiistää syytteet. Hänen asianajajansa Mats Welinin mukaan Hirvonen on toteuttanut asemansa nojalla palvelustehtäviinsä kuuluvia, Puolustusvoimissa palvelevia henkilöitä koskevia rutiiniluontoisia toimenpiteitä. Esimerkiksi poikaa koskevassa tapauksessa Hirvonen allekirjoitti massalistan, jossa hänen poikansa nimi oli mainittuna, Welin sanoi.

Welinin mukaan tapahtuma-aikaan Puolustusvoimissa tai Merivoimissa ei myöskään ollut ohjeistusta tai mainintaa esteellisyyssäännöksistä, koulutusta esteellisyyden tunnistamisesta tai toimintaohjeita esteellisyystilanteiden varalle.

– Asettukaa Hirvosen kenkiin. Hänellä ei ole juridista koulutusta eikä hänen koulutukseensa ole liittynyt hallintolain esteellisyyssääntöjen opettelua. Millaiset eväät hänellä on ollut selviytyä tilanteesta ja toimia toisin ja huolellisemmin, kuten syyttäjä sanoo, Welin kysyi istunnossa.

Welinin mukaan Hirvosen toimilla ei myöskään ollut vaikutusta jo päätettyihin asiantiloihin. Hirvonen ei esimerkiksi päättänyt poikansa palkanosaprosenttia tai muuttanut asian lopputulosta, Welin sanoi.

Puolustuksen mukaan Hirvosella ei ollut mitään vaikutusta siihenkään, että hänen vaimonsa siskon mies valittiin osastopäälliköksi, vaan miehen nimi oli kirjattu keskitettyyn seuraajasuunnitelmaan kyseiseen tehtävään jo vuonna 2012. Sukulaisuussuhde ei myöskään vaikuttanut miehen suoritusarviointiin, ja Hirvonen toimi ohjeistuksensa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla pitäessään alaiselleen kehityskeskustelun, puolustus sanoi.

Komentajapaikka jäi saamatta rikosepäilyn takia

STT:n tietojen mukaan Hirvosta ei marraskuussa 2018 valittu Merivoimien komentajaksi esteellisyysepäilyn takia. Hirvonen toimi myös sotilasjäsenenä korkeimman oikeuden sotilasasioiden käsittelyssä, mistä hänet Lännen Median mukaan hyllytettiin esitutkinnan takia.

Tasavallan presidentti määräsi Hirvosen vuoden 2019 alusta Merivoimien esikuntapäällikön tehtävästä koordinoimaan Puolustusvoimien valmistautumista Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen. Tällä hetkellä Hirvonen työskentelee Pääesikunnassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.