YK muistuttaa teemapäivän tahdonvastaisesti kadonneiden ahdingosta

STT

Tänään vietetään kansainvälistä kadonneiden YK-päivää. Teemapäivää on vietetty vuodesta 2011 lähtien aina elokuun 30. päivänä.

Teemapäivästä päätettiin vuonna 2010, kun YK:n yleiskokous juhlisti tahdonvastaisia katoamisia koskevan yleissopimuksen voimaanastumista.

Suomen YK-liiton mukaan tahdonvastaiset katoamiset ovat "karmaiseva ihmisoikeudellinen epäkohta ympäri maailmaa", ja niiden tavoitteena on vaientaa poliittisia vastustajia ja terrorisoida yhteisöjä. Liitto nimeää ongelmiksi myös katoamisten jälkeisen omaisten, ihmisoikeustaistelijoiden ja oikeustoimijoiden ahdistelun sekä syyllisten syyttämättä jättämisen.

YK kertoo teemapäivän verkkosivulla , että aiemmin tahdonvastaisia katoamisia käyttivät sotilasdiktatuurit, mutta nykypäivänä niitä tapahtuu myös esimerkiksi maissa, joissa on sisäisiä konflikteja.

YK:n erilaisten teemapäivien tavoitteena on herättää keskustelua ja lisätä tietoisuutta maailmanlaajuisille huolenaiheille, mobilisoida poliittisia päättäjiä ja resursseja sekä juhlistaa ja vahvistaa ihmiskunnan aiempia saavutuksia.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut