Opiskelijalounaiden hinnankorotus jää ainakin syksyllä opiskelijoiden maksettavaksi – Saarikko: Budjettiriihessä painetta ateriatuen nostamiseen

Koska Kelan ateriatukea ei nostettu kevään kehysriihessä, opiskelijat maksavat lounaan kasvaneen hinnan omasta pussistaan. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Minja Viitanen / STT

Elokuussa tehty opiskelija-aterian enimmäishinnan korotus jää opiskelijoiden maksettavaksi ainakin syyslukukauden ajaksi. Opiskelijahintaisen aterian enimmäishinta nousi lukukauden alussa 2,60 eurosta 3,06 euroon.

Hallitus ei nostanut ateriatukea keväisessä kehysriihessä, joten Kelan tarjoama ateriatuki pysyy toistaiseksi ennallaan 1,94 eurossa.

Opiskelijaravintoloiden henkilöstö- ja raaka-ainekulut ovat kasvaneet kahdeksassa vuodessa, joten korkeat vaatimukset kotimaisuudesta ja laadusta kävivät hankalaksi yhtälöksi, kertoo MaRa-alan liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki Unicafesta . Koronapandemian tuomat talousvaikeudet vain vahvistivat enimmäishinnan nostamisen tarvetta.

– Korotus olisi joka tapauksessa tehty nyt syksyllä, mutta se olisi ollut todennäköisesti pienempi ilman koronaa, sanoo Pihlajamäki.

Pääosin Helsingin yliopiston opiskelijoita ruokkiva Unicafe nosti lounaansa hintaa syyslukukauden alussa 2,60 eurosta 3,05 euroon. Vegaanilounaan saa 10 senttiä halvemmalla.

Myös muun muassa Fazer Food & Co -ravintoloista vastaavassa Compass Groupissa hyödynnetään uutta hinnankorotusta.

– Iso tekijä hinnantarkastuksien osalta on se, että ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen olemme nyt saaneet tilaisuuden hintojen nostamiseen. Mahdollisuus tarkistaa hinnoitteluamme takaa jatkossakin laadukkaan ja vastuullisen ruuan tarjoamisen, Kela-kriteerit huomioiden, kertoo Compass Groupin asiakkuusjohtaja Kristiina Ramirez.

Uutta enimmäishintaa hyödynnetään vaihtelevasti

Compass Groupin ravintoloissa opiskelijalounaan hinta vaihtelee kohteittain, sillä sopimukset ovat erilaisia. Prosessi hintojen nostamiseksi on käynnissä.

– Varmasti tulee olemaan kohteita, joissa maksimikorotus otetaan käyttöön, sanoo Ramirez.

Kaupunkien erilaiset sopimukset vaikuttavat hintojen nousuun myös Juvenesilla , kertoo toimitusjohtaja Päivi Lindén sähköpostitse. Opiskelija-aterian hinta nousee 40–46 senttiä, eli aterian uusi hinta on 3 euroa tai enimmäishinta 3,06 euroa.

Opiskelijat maksavat enimmäiskorotuksen mukaisesti myös Sodexon ravintoloissa. Mira Perander yrityksen viestinnästä kertoo sähköpostitse, että opiskelijalounaan hinta nousee pääsääntöisesti 3,06 euroon lukuvuoden alkaessa.

Ateriatukeen toivotaan korotusta

Koska Kelan ateriatukea ei nostettu kevään kehysriihessä, opiskelijat maksavat lounaan kasvaneen hinnan omasta pussistaan. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo, että syksyn budjettiriihessä on painetta ateriatuen nostamiselle. Ministeri ei ota vielä kantaa siihen, paljonko ateriatuki mahdollisesti kasvaisi budjettiriihessä.

– Lähdemme opetus- ja kulttuuriministeriössä siitä, että budjettiriihessä tavoitteenamme olisi se, että tulemme ateriatuen korotusta vastaan, Saarikko sanoo STT:lle.

Myös opiskelijaruokaa tarjoavat ravintolat toivovat ateriatuen päivittämistä.

– Nythän mennään valitettavasti opiskelijan kukkarolle tässä mallissa, kun enimmäishintaa on mahdollista korottaa, mutta valtio ei maksa enempää valtiotukea. Odotamme kovasti myös ateriatukeen korotusta koska olisi reilua, ettei se menisi suoraan opiskelijoiden pussista, sanoo Unicafen Pihlajamäki.

Opiskelijan menot kasvava t

Vaikka ateriatukea päädyttäisiin budjettiriihessä korottamaan, opiskelijat maksavat enimmäishinnan korotuksen syyslukukauden ajan.

Paavo Antikainen Suomen ylioppilaskuntien liitosta sanoo, että enimmäishinnan noustessa myös ateriatuen nostaminen on tärkeää.

Tampereen ylioppilaskunnan laskelmien mukaan vielä tänä keväänä opintorahalla sai ostettua 96 opiskelijahintaista ateriaa, kun enimmäishinnan noston jälkeen opintorahalla saa vain 82 ateriaa.

– Tällä hetkellä ruokailu kattaa noin neljänneksen opiskelijan menoista, sanoo Antikainen.

Ministeri Saarikon mukaan ruokailun tuki on yhtä tärkeä osa opiskelijan etuuksia ja oikeuksia kuin opintoraha tai asumisen tuet.

– Opiskelija-ateria on tärkeä osa täyspäiväisen opiskelijan arkea, ja monelle se voi olla päivän ainoa lämmin ateria, Saarikko sanoo.

Nousevan hinnan mahdollistamat ruuan laadun parannukset ovat kuitenkin keränneet ymmärrystä.

– Aterian enimmäishinnan nostaminen on ihan perusteltua. Edellisestä korotuksesta on pitkä aika. Aterian valmistamisen kustannukset ovat nousseet huomattavasti, ja totta kai halutaan, että opiskelija-aterioiden laatu on hyvällä tasolla, sanoo Antikainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut