Korkeakoulut saavat yli 10 000 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2022 mennessä

Ammattikorkeakoulut saavat noin 3 900 uutta aloituspaikkaa ja yliopistot noin 6 300. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt korkeakoulujen opiskelupaikkojen merkittävästä lisäämisestä. Aloituspaikkoja lisätään vajaat 6 000 kappaletta vuosille 2021 ja 2022.

Ministeriö oli jo aiemmin päättänyt yli 4 000 paikan lisäämisestä tälle vuodelle. Yhteensä uusia paikkoja tulee siten kolmen vuoden aikana noin 10 200. Ammattikorkeakoulut saavat näistä noin 3 900 paikkaa ja yliopistot noin 6 300.

– Se, että korkeakouluilta löytyi valmiutta lisäkoulutuspaikkojen avaamiseen, on koulutustasoamme nostava tulevaisuusteko kansakuntamme hyvinvoinnin eteen, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kehui tiedotteessa.

Aloituspaikkoja kohdistetaan ministeriön mukaan erityisesti työvoimapulasta kärsiville aloille. Esimerkiksi sairaanhoitajien koulutuksen aloituspaikkamäärä kasvaa 665:llä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.