WHO huolissaan koronaviruksen leviämisestä ja karanteenien lyhenemisestä Euroopassa

Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin mukaan Euroopan tartuntatautiviraston tilastot osoittavat kausi-influessan iskeneen Ruotsia kovemmin esimerkiksi Norjaan ja Suomeen. AFP / LEHTIKUVA

STT

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan koronavirustartunnat lisääntyvät hälyttävää vauhtia Euroopassa.

– Syyskuun lukujen pitäisi herättää meidät kaikki. Vaikka niissä näkyy myös testimäärien kasvu, ne heijastavat myös tartuntojen hälyttävää kasvua, sanoi WHO:n Euroopan-johtaja Hans Kluge.

Klugen mukaan WHO on hyvin huolissaan maista, joissa on päätetty lyhentää koronakaranteenien kestoa.

– Karanteenisuositus perustuu käsitykseemme viruksen itämis- ja tartunta-ajasta. Muuttaisimme sitä vain, jos virusta koskeva tietämyksemme muuttuisi, perusteli WHO:n edustaja Catherine Smallwood.

Esimerkiksi Ranskassa suositeltavaa karanteeniaikaa virusepäilyn jälkeen on lyhennetty viikkoon. Useissa muissa Euroopan maissa, kuten Portugalissa ja Kroatiassa, karanteenin kesto on kymmenen päivää.

WHO:lla on 53 eurooppalaista jäsenmaata. Niissä on järjestön tilastojen mukaan rekisteröity yhteensä liki viisi miljoonaa koronavirustartuntaa ja vajaat 230 000 viruksesta johtuvaa kuolemaa.

Ruotsin Tegnell: Lievä influenssa syy korkeaan koronakuolleisuuteen

Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin mukaan viime vuonna lieväksi jäänyt influenssakausi selittää merkittävältä osin maan korkeaksi kohonnutta koronakuolleisuutta. Influenssan aiheuttaman alhaisen ylikuolleisuuden ja covid-19-taudin ylikuolleisuuden välillä on vahva yhteys, Tegnell sanoo Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.

Epidemiologin mukaan monet hauraat ja sairaat ihmiset, jotka olisivat olleet ensimmäisiä kausi-influenssan uhreja, menehtyivätkin nyt vasta keväällä koronaan.

– Jos moni kuolee talvella influenssaan, niin harvempi menehtyy seuraavana kesällä helleaallossa. Tällä kertaa se oli covid-19, joka aiheutti monien kuoleman, Tegnell selvittää.

Tegnellin mukaan Euroopan tartuntatautiviraston tilastot osoittavat kausi-influenssan iskeneen Ruotsia kovemmin esimerkiksi Norjaan ja Suomeen, mikä luultavasti selittää eroja koronakuolleisuudessa maiden välillä. Koronaepidemiaa edeltävä influenssakausi oli suhteellisen lievä myös muissa synkissä koronamaissa kuten Britanniassa, Belgiassa ja Hollannissa, Tegnell kertoo.

Ruotsissa oli kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin eiliseen mennessä 5 860 ihmistä, Suomessa 339 ja Norjassa 265.

Dagens Nyheterin mukaan tieto aiempaa lievemmästä influenssakaudesta Ruotsissa pitää paikkansa. Viime vuonna alkaneella influenssakaudella maassa rekisteröitiin vajaat 8 000 sairastumista, vuotta aiemmin vajaat 14 000 ja kaudella 2017–18 noin 20 000 influenssatapausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut