Viina ei virtaa Virossa enää pikkutunneille saakka – alkoholin yömyynti kielletään koronatartuntojen vuoksi

Pääministeri Jüri Ratas perusteli maanlaajuisen rajoituksen olevan sekä tarpeen että oikeutettu, koska koronatartuntojen määrä on lähtenyt jyrkkään nousuun Virossa. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Virossa kielletään alkoholin yömyynti koronatartuntojen lisääntymisen vuoksi, kertoo uutistoimisto BNS. Maan hallitus päätti asiasta torstaina ja myyntikiellon on määrä astua voimaan viikon päästä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Myyntirajoitukset kestävät alustavasti kuukauden verran, ja hallituksen on määrä päättää mahdollisesta jatkosta viikko ennen kiellon päättymistä.

Hallituksen edustajan mukaan kielto on voimassa aina keskiyöstä aamukymmeneen ja koskee kaikkia paikkoja, joissa alkoholia myydään, kuten yökerhoja, baareja ja hotelleja.

Pääministeri Jüri Ratas perusteli maanlaajuisen rajoituksen olevan sekä tarpeen että oikeutettu, koska koronatartuntojen määrä on lähtenyt jyrkkään nousuun Virossa.

– Kuten olemme nähneet, koronavirus leviää erityisen hyvin juhlissa. Valitettavasti alkoholin käyttö vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen tavalla, joka edistää viruksen leviämistä, Ratas sanoi.

Maanlaajuisten myyntirajoitusten tullessa voimaan päättyvät samalla aiemmat poliisin ja rajavartiolaitoksen asettamat alueelliset alkoholin myyntikiellot. Paikallishallinnon tulee valvoa uuden kansallisen myyntikiellon noudattamista.

Baaritartunnat pahentuneen koronatilanteen takana

Tartuntojen määrässä havaittu nousu on pitkälti Tarton ja Itä-Virumaan baareista lähteneiden tartuntaryppäiden seurausta.

Viron terveysviraston mukaan koronaviruksen ilmaantuvuus on ollut edellisten kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden 25,36. Vastaava suhdeluku oli Virossa elokuun alussa 4,4 ja elokuun puolivälissä 8,4.

Suomessa on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan tuoreimman neljäntoista päivän seurantajakson aikana yhteensä 557 uutta tautitapausta. Edellinen seurantajakso ajoittui syyskuun ensimmäisen ja 14. päivän välille.

Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli Suomessa 10,1 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Elokuun loppupuoliskolla uusia tapauksia oli 356 ja edellä mainittua vastaava suhdeluku oli 6,4.

Lähteenä myös uutistoimisto BNS.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.