Puolustusvoimat peruu valtakunnallisen itsenäisyyspäivän paraatin

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin viime vuonna Tampereella. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

STT

Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati Porissa on peruttu koronavirustilanteen takia. Päivää juhlitaan vaihtoehtoisella tavalla, josta kerrotaan myöhemmin.

Puolustusvoimien mukaan itsenäisyyspäivänä voidaan järjestää paikallisia tilaisuuksia epidemiatilanne huomioiden. Ulkoilmassa voidaan järjestää esimerkiksi lipunnosto- tai seppeleenlaskutilaisuuksia. Myös ansiomitalien jakoa tai ylennyksiä varten voidaan järjestää tilaisuus.

– Lisäksi voidaan harkita suorituskyvyn näyttöä jollakin tavalla, Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kertoo.

Arhippaisen mukaan itsenäisyyspäivän paraatia ei ole jouduttu perumaan vuosikymmeniin. Puolustusvoimat perui aiemmin kesäkuussa koronaviruksen takia myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallisen paraatin.

Presidentin kansliasta kerrottiin eilen, että perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa on tänä vuonna peruttu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.