Pihlajalinna pyytää oikeuskansleria tutkimaan sote-uudistuksen valmistelun – "Valmistelutyötä tehneet menetelleet mahdollisesti lainvastaisesti"

Pihlajalinnan mukaan sote-lainsäädännön valmistelussa ei ole noudatettu hyvän lainvalmistelun periaatteita. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Antti Autio, Viivi Salminen / STT

Terveys- ja sosiaalialan yritys Pihlajalinna pyytää oikeuskansleria tutkimaan sote-lainsäädännön valmistelun. Yhtiö katsoo, ettei valmistelussa ole noudatettu muun muassa hyvän lainvalmistelun periaatteita.

Valmistelun yhteydessä ei ole Pihlajalinnan mukaan myöskään noudatettu lainvalmistelussa huomioon otettavaa hallinto-oikeudellista sääntelyä, lainvalmistelua koskevaa lakia sekä alemman tasoista ohjeistusta.

Yhtiö huomauttaa, ettei lainvalmistelun yhteydessä ole varattu yksityisille ja järjestömuotoisille sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajille mahdollisuutta tulla kuulluksi vaikutusten arvioinnissa eikä ehdotetun sote-lainsäädännön sisällöstä.

Pihlajalinna korostaa, että ehdotetulla lainsäädännöllä olisi toteutuessaan arviolta olennaisia ja kauaskantoisia vaikutuksia kyseisten palveluntuottajien toimintaedellytyksiin.

"Viranomaistahojen esittämillä väitteillä haitallisia vaikutuksia"

Lisäksi Pihlajalinna katsoo, että valmistelutyötä tehneet viranomaistahot ovat menetelleet mahdollisesti lainsäädännön vastaisesti väittämällä julkisuudessa, että eräät voimassa olevat kuntien ja kuntayhtymien solmimat sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistussopimukset olisivat Suomen perustuslain vastaisia.

Pihlajalinnan mukaan korkein hallinto-oikeus on päinvastoin nähnyt sote-lainsäädännöstä antamassaan lausunnossa ongelmallisena kuntien kanssa tehtyjen ulkoistussopimusten mitätöintioikeuden sisällyttämisen lainsäädäntöön.

Yhtiö korostaa, että viranomaistahojen esittämillä väitteillä on haitallisia vaikutuksia sopimusten osapuolina oleville julkisyhteisöille ja yksityisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntarjoajille.

"Pihlajalinna kuuluu edunvalvontajärjestöön, joka on antanut oman lausuntonsa"

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) puolestaan sanoo, että myös yrityksillä, järjestöillä ja kansalaisilla oli tilaisuus antaa lausuntoja sote-lainsäädännön lakiluonnoksista. Sote-lain luonnos oli lausunnolla 15. kesäkuuta ja 25. syyskuuta välisenä aikana. Kierroksen aikana lausuntoja annettiin 800.

– Pihlajalinna kuuluu yksityisen sektorin edunvalvontajärjestöön, joka on antanut oman lausuntonsa. Lausuntokierroksen aikana sote-valmistelijat myös tapasivat HALI ry:n edustajia, STM sanoo tiedotteessa.

Hyvinvointiala HALI ry edustaa yksityistä sosiaali- ja terveysalaa sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavia yrityksiä ja järjestöjä.

STM:n mukaan kaikki määräaikaan mennessä tulleet lausunnot otetaan huomioon lakiesityksen valmistelussa. Lisäksi STM sanoo, että lausuntoluonnoksessa on arvioitu voimassa oleviin ostopalvelusopimuksiin liittyviä juridisia ongelmia ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan viime vaalikaudella antamat lausunnot.

– Ostopalvelusopimuksien vaikutuksia ja yhteensopivuutta perustuslain kanssa tarkastellaan varsinaisessa hallituksen esityksessä, STM sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut