Kysely: Kokoomuksen kannattajat huolissaan talousromahduksesta, vasemmiston kannattajat ääriliikkeiden noususta

63 prosenttia kyselyyn vastanneista on ainakin jossain määrin vakuuttunut siitä, että Suomessa pahoinvointi lisääntyy ja hyvinvointi hiipuu. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomalaiset näyttävät pelkäävän etenkin hyvinvoinnin hiipumista, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) suomalaisten uhkakuvia käsittelevä tutkimus.

63 prosenttia kyselyyn vastanneista on ainakin jossain määrin vakuuttunut siitä, että Suomessa pahoinvointi lisääntyy ja hyvinvointi hiipuu. Yli puolet oli ainakin jossain määrin vakuuttuneita myös vastakkainasettelun ja eriarvoisuuden lisääntymisestä.

Huolissa on eroja sen mukaan, mitä puoluetta kannattaa. SDP:n ja keskustan kannattajien näkemykset ovat melko lähellä väestön keskiarvoa. Perussuomalaisten tukijoilla on pahoja aavistuksia lähes kaikesta. Kokoomuksen kannattajat ovat keskimäärää vakuuttuneempia, että Suomea kohtaa talousromahdus.

Vasemmistoliiton tukijat ovat muita vakuuttuneempia, että radikaalien ääriliikkeiden kannatus maassamme vahvistuu.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Aineisto on koottu Gallup Kanavalla syyskuussa. Haastatteluja tehtiin 1 039. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut