Kansainvälistä uraa luova kapellimestari Santtu-Matias Rouvali tienasi ansiotuloa lähes 400 000 euroa

Santtu-Matias Rouvali ansaitsi viime vuonna yhteensä noin 384 000 euroa. Petra Kotro / LEHTIKUVA

Sanna Nikula / STT

Huikeaa kansainvälistä uraa luova Tampere Filharmonian taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali ansaitsi viime vuonna yhteensä noin 384 000 euroa. Hänellä ei ollut lainkaan pääomatuloja. Rouvali on lisäksi muun muassa Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Ensi vuonna hän seuraa Esa-Pekka Salosta Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina.

Salosella ei ole verotettavaa tuloa Suomessa. Myöskään Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkillä ei ollut viime vuonna verotettavaa tuloa Suomessa. Niin ikään kansainvälisesti tunnetulla kapellimestari Mikko Franckilla ei ollut verotettavaa tuloa Suomessa, hän asuu Virossa.

Kuusiston muusikkoveljekset tienasivat molemmat reippaasti viime vuonna. Kapellimestari ja viulisti Jaakko Kuusiston tulot olivat yhteensä noin 233 600, mistä suurin osa oli ansiotuloa. Hänen veljensä viulisti Pekka Kuusiston ansiotulot olivat 206 500 euroa, eikä hänellä ollut lainkaan pääomatuloa.

RSO:n ylikapellimestarin tulot vähän päälle 170 000 euroa

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Linnun tulot olivat yhteensä vähän päälle 170 000 euroa, josta ansiotuloa noin 164 000 euroa. Muun muassa BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina toiminut Sakari Oramo ansaitsi viime vuonna lähes 171 000 euroa, josta ansiotuloa oli noin 148 000 euroa. Oramo aloitti tänä vuonna viisivuotisen kautensa Sibelius-Akatemian orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professorina.

Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja ja Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestari Ville Matvejeff ansaitsi noin 127 400 euroa, josta ansiotuloa oli noin 117 830 euroa.

Kapellimestari ja säveltäjä Leif Segerstam ansaitsi vajaat 120 000 euroa, pääosin ansiotuloa. Sinfonia Lahden ylikapellimestariksi tänä vuonna valittu Dalia Porran (Stasevska) tulot olivat noin 106 450 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloa ollenkaan. Porra on myös viime vuoden kesästä alkaen ollut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailija.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut