Itämeren hyljekannat kasvaneet – tänä vuonna Suomen merialueella nähtiin vajaat 17 000 hallia

Luken mukaan vuodesta 2003 lähtien Itämeren hallikanta on kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa. MARTTI KAINULAINEN \ / LEHTIKUVA

STT

Tänä vuonna Itämerellä nähtiin lentolaskennoissa runsaat 40 000 harmaahyljettä eli hallia, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Laskennoissa nähtyjen hallien määrä on pysynyt Luken mukaan vuosia noin 30 000 yksilössä, mutta nyt tulos on jo toista vuotta peräkkäin noin 40 000 yksilöä.

Tänä vuonna nähdyistä halleista Suomen merialueella oli vajaat 17 000. Perämeren jäillä laskenta-aikaan olleiden hylkeiden määräksi arvioitiin noin 13 300 yksilöä.

Luken mukaan vuodesta 2003 lähtien Itämeren hallikanta on kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa.

Luke huomauttaa, että yksittäisten vuosien väliset erot laskentatuloksessa eivät kerro suoraan kannan koon muutoksista. Kannanvaihteluiden arvioimiseksi tulee tarkastella useiden vuosien laskentatulosten trendiä.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut