Golfaamaan matkalla ollut Trump väläytteli hymyä häntä kannattaneille mielenosoittajille limusiinista ja väitti satojen tuhansien saapuneen tukemaan häntä

Washingtonista julkaistujen kuvien mukaan ainakin äärioikeistolaisen Proud Boys -järjestön edustajat ovat ottaneet yhteen Black Lives Matter -mielenosoittajien kanssa kaupungissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa tuhannet maan istuvan presidentin Donald Trumpin kannattajat kokoontuivat lauantaina paikallista aikaa Washingtoniin mielenosoitusmarssille osoittamaan tukensa presidentille. Pääkaupunkiin kokoontuneet mielenosoittajat vaativat iskulauseissaan muun muassa "neljää lisävuotta".

Mielenosoituksessa tuettiin Trumpin väitteitä siitä, että häneltä vietiin vaalivoitto vilpillisesti. Trump ei ole pystynyt esittämään todisteita väitteidensä tueksi. Trumpin omat tiedusteluviranomaiset julistivat tällä viikolla, että vaalit olivat "maan historian turvallisimmat".

Trump itse on antanut tukensa mielenosoittajille ja osallistuipa hän kokoontumiseenkin omalla tavallaan. Hän ajoi Washingtoniin kokoontuneen väkijoukon ohitse panssaroidussa autosaattueessa. Mielenosoittajien ohi ajaessaan Trump oli matkalla pelaamaan golfia.

Trump hymyili limusiinin ikkunan lävitse ajaessaan väkijoukon ohitse suurten hurrausten saattelemana.

– Halusimme osoittaa tukemme, meistä tuntuu, että he yrittävät varastaa vaalit, sanoi Pam Ross, joka oli ajanut Ohiosta kahdeksan tuntia voidakseen ottaa osaa mielenilmaukseen.

Ainakin 10 000 ihmistä marssi maan korkeimman oikeuden rakennukselle. Harvalla oli kasvoillaan kasvomaski.

– Presidentti Trump ansaitsee nähdä, ketkä ovat hänen takanaan, hän ansaitsee tuntea rakkauden, kertoi baltimorelainen Kris Napolitana uutistoimisto AFP:lle.

– Uskon, että hän tulee voittamaan, kun kaikki vilpit ja huijaukset saadaan selville.

Trump liioitteli yleisön määrää

Trump intoutui myös lauantaina julkaisemaan Twitterissä sarjan tviittejä, joiden joukossa oli muun muassa väitteitä siitä, että äänestyslaitteita olisi mahdollisesti hakkeroitu. Lisäksi hän valitti siitä, miten uutiskanavat ovat raportoineet hänen omien kannattajiensa järjestämistä mielenosoituksista.

Trump tviittasi myös muun muassa "satojen tuhansien" saapuneen paikalle. Valkoisen talon tiedottaja Kayleigh McEnany pisti kuitenkin paremmaksi ja esitti yli miljoonan ihmisen olleen paikalla.

Twitter on läiskäissyt ainakin kahdeksaan Trumpin tviittiin merkinnän siitä, että niiden sisältämät tiedot voivat olla kiistanalaisia.

Liioittelevista arvioista huolimatta paikalla oli yllättävän paljon ihmisiä siihen nähden, että Washington on voimakkaasti demokraattienemmistöinen kaupunki. Mielenosoitusten osanottoa olivat lisänneet vahvistukset muun muassa Floridasta, Pennsylvaniasta ja Coloradosta.

"Yritämme pidätellä ihmisiä, jotka haluavat tapella"

Yön laskeutuessa poliisi muodosti rivistöjä kummallekin puolelle Valkoiselle talolle vievää katua, erottaen eri puolta kannattavia mielenosoittajia.

– Me yritämme vain pidätellä ihmisiä, jotka haluavat tapella, yksi poliisi kertoi AFP:lle.

Viranomaiset kertoivat päivän aikana ainakin kymmenestä pidätyksestä. Neljä pidätyksistä liittyi ampuma-aserikkomuksiin ja yksi poliisin päälle käymiseen.

Mielenosoitukseen osallistui myös äärioikeistolaisryhmiä, joita mittava määrä poliiseja pyrki pitämään erillään Trumpia vastustavista mielenosoittajista. Washingtonista julkaistujen kuvien mukaan ainakin äärioikeistolaisen Proud Boys -järjestön edustajat ovat ottaneet yhteen Black Lives Matter -mielenosoittajien kanssa kaupungissa.

AFP kertoo kaupungissa olleen muutamia kahinoita, mutta isompia väkivallantekoja ei ollut Suomen aikaa aamuun mennessä raportoitu.

Trump ei ole suostunut myöntämään vaalitappiotaan, joka syveni entisestään viikonlopun alla, kun yhdysvaltalaismediat julkaisivat ennusteensa viimeisistä osavaltioista maan presidentinvaaleissa. Jos ennusteet pitävät paikkansa, vaalien lopullinen tulos olisi 306 valitsijamiestä Bidenille ja 232 Trumpille. Voittoon vaaditaan 270 valitsijaa.

Trumpia on kritisoitu siitä, ettei hän ole suostunut hyväksymään tulosta ja on toimillaan vaikeuttanut Bidenin siirtymäajan tiimin pyrkimyksiä valmistautua vallanvaihtoon, jonka on määrä tapahtua tammikuun puolivälin jälkeen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut