Pääministeri Marin koronatilanteesta: "Nyt on syytä tehdä ryhtiliike"

Sanna Marin (sd.). Emmi Korhonen

Markus Mattlar, STT , Teemu Rauhala

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vetoaa paikallisiin ja alueellisiin viranomaisiin, että koronatilanne saataisiin yhteistyössä pidettyä hallinnassa ja tartuntojen määrä saataisiin painettua alas. Marin sanoi parhaillaan käynnissä olevassa tiedotustilaisuudessa, että nyt on syytä tehdä ryhtiliike.

Marin korosti myös kansalaisten vastuuta. Hän sanoi, että jokaisen vastuulla on suojella omaa, läheistensä ja kanssaihmistensä terveyttä.

– Jokaisen omalla toiminnalla on suuri vaikutus siihen, millaisia seuraavat viikot ja kuukaudet ovat. Rajoitustoimet ja suositukset toimivat vain, jos niitä noudatetaan. Vastuu taudin leviämisen estämisestä on jokaisella meistä, pääministeri sanoi.

Valmiuslain käyttöönotto ei Marinin mukaan ole nyt ajankohtaista.

– Vielä emme siinä tilanteessa ole. Kuitenkin, kuten muualta Euroopasta olemme nähneet, tilanne voi muuttua nopeasti, Marin varoitti.

– Vaikka en mielelläni haluaisi ennustaa, sanoisin, että kahden viikon kuluttua näemme, millä tavalla nämä rajoitustoimet vaikuttavat, jonka jälkeen voimme arvioida, onko syytä painavampiin toimiin.

Marin kommentoi tilaisuudessa myös mahdollista pakkokeinojen, kuten maskipakon tai liikkumisrajoitusten, käyttöönottoa.

– En haluaisi nähdä tilannetta, että Suomessa sakotetaan siitä, jos ei käytä maskia. Ensisijaista on, että fyysisiä kontakteja vältetään.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi, että koronaluvut ja tautikehityksen suunta ovat erittäin huolestuttavia. Uusimaa ja Päijät-Häme ovat siirtyneet epidemian leviämisvaiheeseen, ja vain 11 aluetta on enää perustasolla.

Kiurun mukaan uusia torjuntakeinoja koskevat keskustelut alueellisten viranomaisten kanssa ovat kuitenkin olleet rohkaisevia.

– Meillä on yhteinen tilannekuva alueellisten viranomaisten kanssa, ja alueet ovat ryhtyneet välittömiin toimiin. Uusia torjuntakeinoja on otettu käyttöön.

Kiurun mukaan rokotteen kehittäminen on edennyt lupaavasti ja sen suhteen on toivoa ilmassa. Hän muistutti, että Suomi on mukana rokotteen yhteishankinnoissa.

– Viime kädessä menestyksemme avain on kuitenkin kiinni jokaisesta suomalaisesta. Me itse valitsemme, miten käyttäydymme.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salmisen mukaan koronatartuntalukuihin on tulossa tänään noin 570 tartuntaa lisää. Luvut ovat useammalta päivältä, mutta luku on silti korkea. Tarkat luvut kerrotaan myöhemmin tänään.

Salmisen mukaan merkkejä on myös siitä, että koronasta johtuvien kuolemien määrä on hienoisessa nousussa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut