"Koronatilanne on huolestuttava" – Suomessa tänään 550 uutta tartuntaa

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo tänään rokotekehityksen tilanteesta. Markku Ulander / Lehtikuva

STT, Markus Mattlar, Niklas Pelkonen

Suomessa raportoidaan tänään noin 550 uutta koronatartuntaa. Asiasta kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) projektipäällikkö Anna Katz tiedotustilaisuudessa tiistaina aamupäivällä.

Katzin mukaan Suomen koronatilanne on huolestuttava. Tartuntojen määrää mittaava ilmaantuvuusluku on noussut Suomessa 16:lla alueella 21:stä. Koronatartuntoja on viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana todettu kaikilla alueilla ja myös pienillä paikkakunnilla.

Keskimäärin kahden viikon aikana on raportoitu 300–400 uutta tapausta päivittäin. Koko maan ilmaantuvuusluku on 94 tartuntaa 100 000 ihmistä kohti viimeisimpien kahden viikon jaksolla.

Sairaanhoitopiireistä koronaepidemian leviämisvaiheessa ovat Helsinki ja Uusimaa, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme. Lähellä leviämisvaihetta ovat Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi.

Koronatartunnan seurauksena on sairaalahoidossa tällä hetkellä 175 henkilöä, joista 18 tehohoidossa.

– Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on noussut todella jyrkästi, Katz totesi.

Ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat tartunnan saaneiden joukossa yliedustettuina. Katzin mukaan heillä on todettu noin neljännes Suomen koronatartunnoista.

– Tämä on varmasti monen tekijän summa. Asiaan voivat vaikuttaa esimerkiksi keskimäärin suuremmat perhekoot ja ahtaammat asuinolot.

Fimean vt. johtaja Marjo-Riitta Helle arvioi tilaisuudessa, että Euroopan lääkevirasto EMA:n tietojen perusteella ensimmäisiä myyntilupia koronarokotteelle voisi olla odotettavissa jo joulun ja uudenvuoden tiedoilla.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Sari Ekholm sanoi, että kun myyntilupa rokotteille on saatu, ne saadaan Suomeen nopealla aikataululla. Hänen mukaansa rokotteet tulevat noin kahdessa viikossa.

Lopullinen päätös rokotteen käyttöönotosta tulee hallituksen kautta.

EU:n komissio on neuvotellut kuudesta eri rokotteesta, joista neljä on Euroopan lääkevirasto EMA:n arvioitavana. Suomi on mukana kaikissa tähän mennessä neuvotelluissa sopimuksissa.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoi, että koronarokoteaihio on nyt onnistuttu kehittämään vain kymmenessä kuukaudessa, kun normaalisti rokotteen kehittäminen voi viedä yli 10 vuotta.

Hän kuvaili rokotekehitystä kilpajuoksuksi aikaa vastaan. Koronaviruksen kehityksessä eri testausvaiheet ovat limittyneet, kun normaalisti vaiheet ovat peräkkäin.

Nohynekin mukaan erilaisia rokoteaihioita on kehityksessä noin 300, joista puolet pelkästään Yhdysvalloissa. Valtaosa rokotteista ehkäisee taudin oireita. Vasta myöhemmässä vaiheessa, kun ihmisiä on ryhdytty rokottamaan laajasti, saadaan vastauksia siihen, miten rokote vähentää tartuttavuutta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut