MTS-kysely: Nykymuotoisen asevelvollisuuden kannatus ja maanpuolustustahto ovat vähentyneet – tutkijan mukaan nuorempi sukupolvi arvioi uudelleen suhdettaan maanpuolustukseen

Uudet alokkaat kantamassa varusteitaan Santahaminan varuskunnassa Helsingissä loppiaisena 6. tammikuuta 2020. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Niilo Simojoki / STT

Suomalaisten tuki nykyisen kaltaiselle asevelvollisuudelle ja maanpuolustustahto ovat laskeneet, selviää Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) kyselystä. Vastaajista hieman yli puolet (52 prosenttia) on sitä mieltä, että Suomen puolustusjärjestelmän pitäisi perustua miesten pakolliseen ja naisten vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen.

Luku on selvästi alhaisempi kuin aiempina vuosina. 25–34-vuotiaista nykyistä asevelvollisuutta puolustusjärjestelmän perustana kannattaa vain alle kolmannes vastaajista.

Lähes neljäsosa tuoreen kyselyn vastaajista piti parempana sekä miesten että naisten pakollista asevelvollisuutta. Molempien sukupuolten vapaaehtoinen asepalvelus tai ammattiarmeija saivat vähemmän kannatusta.

Nykyisen asevelvollisuuden kannattajien määrä on 71 prosenttia, kun vaihtoehdoiksi annetaan siirtyminen valikoivaan asevelvollisuuteen ja reservin koon supistuminen tai puhdas ammattiarmeija. Kannatus yleiselle asevelvollisuudelle on silti myös näin muotoiltuna laskenut. Yhtä alhaisissa luvuissa oltiin viimeksi 2010-luvun alkupuolella.

Yleiselle kansalaispalvelukselle kannatusta

Nykyistä kutsuntajärjestelmää olisi valmis muuttamaan kolme neljästä. Vajaat 40 prosenttia kannattasi pakollisia kutsuntoja myös naisille joko pakolliseen tai vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen yhdistettynä. Osapuilleen samansuuruiselle joukolle muutokseksi riittäisi 18 vuotta täyttäville naisille kotiin lähetetty tieto mahdollisuudesta suorittaa vapaaehtoinen varusmiespalvelus.

Yli puolet (54 prosenttia) vastaajista kannattaisi siirtymistä miesten ja naisten yleiseen kansalaispalvelukseen, jonka voisi suorittaa siviili- tai varusmiespalveluksena.

Asevelvollisuuden kehittämistä pohtii parhaillaan viime keväänä työnsä aloittanut parlamentaarinen komitea.

Maanpuolustustahto alhaisin naisilla ja nuorilla

Pari vuotta sitten paljon huolestumista aiheuttanut yleinen maanpuolustustahto on MTS:n kyselyn perusteella vakiintumassa aiempaa alhaisemmalle tasolle. Kysymykseen siitä, pitäisikö hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Suomen puolustautua aseellisesti vaikka tulos olisi epävarma, vastasi myönteisesti 65 prosenttia haastatelluista.

Muutokset pariin edeltävään vuoteen ovat pieniä, mutta kyseessä on kolmas vuosi peräkkäin, kun kyllä-vastausten määrä jäi alle 70 prosenttiin. Edellisen kerran näin kävi 1980-luvun lopulla.

Henkilökohtaista maanpuolustustahtoa eli valmiutta osallistua omien kykyjen mukaan maan puolustamiseen löytyi yhä 80 prosentilta vastaajista. Myös tämä luku on ollut aiempina vuosina useita prosenttiyksikköjä suurempi.

Naisten joukossa maanpuolustustahto on alhaisempi ja laskenut aiemmasta enemmän kuin miehillä. Maanpuolustustahto on muita alhaisempaa myös ikähaitarin alapäässä eli alle 25-vuotiaiden sekä 25–34-vuotiaiden joukossa.

Nato-jäsenyydestä yhä enemmän epävarmuutta

Kyselyn perusteella sotilaallinen liittoutuminen ei edelleenkään houkuttele suomalaisia. Nato-jäsenyyden kannatus näyttää parin edellisvuoden tapaa vakiintuneen noin 20 prosentin tasolle.

Natoon liittymistä vastustavien määrä sen sijaan on pudonnut alimmalle tasolle (53 prosenttia) sitten vuoden 2005. Nato-jäsenyyden vastustajat näyttävätkin siirtyneen kannastaan epävarmojen joukkoon, joita on nyt jo neljännes vastaajista.

Suomen sotilaalliseen yhteistyöhön Naton kanssa sen sijaan suhtautuu myönteisesti selvästi yli puolet vastaajista. Se jää kuitenkin selvästi jälkeen Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän yhteistyön suosiosta, joka on aiempien vuosien tapaa 90 prosentin tietämissä.

Suomen omia puolustusmäärärahoja nostaisi tai ne pitäisi ennallaan lähes neljä viidestä vastaajista. Määrärahojen supistamiseen olisi valmis 14 prosenttia.

Epidemiat uusi ykköshuolenaihe

Uhkakuvista uutena vaihtoehtona kyselyyn tullut "tartuntataudit ja epidemiat" nousi koronavuonna odotetusti eniten huolta aiheuttavaksi asiaksi. Erilaisista taudeista oli huolissaan neljä viidestä vastaajasta.

Seuraavina kärkihuolenaiheina ovat maailman pakolaistilanne, kansainvälinen terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus. Parin vuoden takainen ykköshuolenaihe ilmastonmuutos on sijalla viisi.

Suomen hyvässä varautumisessa erilaisiin uhkiin tartuntataudit ja pandemiat putosivat arvioissa ykkössijalta kolmanneksi. Vaikutus ei kuitenkaan rajoittunut tähän, vaan myös kaikissa muissa uhkissa vastaajat arvioivat Suomen olevan heikommin varautunut kuin viime vuonna.

Luottamuksen laskusta huolimatta kolmen neljäsosaa vastaajista arvioi Suomen olevan hyvin varautunut vastaamaan epidemiauhkaan ja sama määrä myös katsoo Suomen onnistuneen melko tai erittäin hyvin koronaviruksen torjunnassa,

MTS:n kyselyyn haastateltiin vajaata 1 200:aa 15–79-vuotiasta suomalaista syys-lokakuussa. Kyselyn virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Tutkija: Kysymyksiä sotilaallisesta yhteistyöstä olisi syytä päivittää

Muutokset suhtautumisessa yleiseen asevelvollisuuteen ja maanpuolustustahtoon ovat Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Matti Pesun mukaan tämän vuoden MTS-kyselyn mielenkiintoisinta antia. Hänen mukaansa nuorempi, 25–35-vuotiaiden joukko näyttää jossain määrin arvioivan uudelleen suhtautumistaan maanpuolustukseen.

– Kyllä se on tämä ryhmä, jonka muuttuva kanta heijastuu kokonaislukuihin. Sitä kannattaa seurata, vaikka ei tässä vielä mitään välitöntä painetta muutoksiin ole, Pesu sanoo.

Hän muistuttaa, että asiaan on jo reagoitu. Viime keväänä asetettiin parlamentaarinen komitea pohtimaan muun muassa asevelvollisuuden kehittämistä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tänään julkistetussa kyselyssä nykymuotoisen asevelvollisuuden kannatus ja maanpuolustustahto laskivat aiemmista vuosista.

Tasa-arvo taustalla?

Pesu arvioi, että nuorempien kansalaisten osalta kysymys tasa-arvosta on merkittävä taustatekijä sille, ettei vain miehille pakollista varusmiespalvelusta niin kannateta.

– Ehkä mukana on myös yleisempää pohdintaa kansallisvaltiosta, Pesu arvioi.

Toisaalta kaikille yhteistä yleistä ja pakollista kansalaispalvelua joko siviili- tai varusmiespalveluna kannatti yli puolet vastaajista, mikä on Pesun mukaan yllättävänkin korkea luku.

– Eli kyllä modernikin ihminen näyttää olevan valmis tekemään jotain valtion puolesta. Mielipiteet eivät odotetusti ole täysin johdonmukaisia, Pesu pohtii.

Sotilaallinen yhteistyö Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa sai kyselyssä aiempien vuosien tapaan noin 90 prosentin kannatuksen, mitä Pesu kuvaa "tähtitieteelliseksi". Hänen mukaansa kyselyä olisi tältä osin syytä päivittää, koska esimerkiksi Ruotsi-yhteistyö on syventynyt aivan erilaiseksi siitä, mitä se oli vielä muutamia vuosia sitten.

– Pitäisi löytää tapa kysyä yhteistyön sisällöstä, esimerkiksi suhtautumisesta sotilaallisen avun vastaanottamiseen Suomeen tai sen antamiseen esimerkiksi jollekin muulle maalle, Pesu sanoo.

Kanerva: Tuloksista pohdittavaa tasa-arvon kannalta

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreen kyselyn tulokset osoittavat, että kysymys tasa-arvosta on yhä enemmän mukana asevelvollisuudesta puhuttaessa.

Kyselyssä kolme neljäsosaa vastaajista oli valmiita uudistamaan kutsuntoja koskemaan tavalla tai toisella myös naisia. Samalla nykymuotoisen asevelvollisuuden kannatus Suomen puolustusjärjestelmän perustana oli laskenut ja molempien sukupuolten asevelvollisuuden kannatus lisääntynyt.

Kanerva johtaa valtioneuvoston viime keväänä asettamaa komiteaa, joka pohtii yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Komitealta odotetaan esitystä ensi vuoden puolivälin jälkeen.

–  Sitä pohditaan, pitääkö kutsuntojen osalta tehdä joitakin systeemiuudistuksia kokonaismaanpuolustuksen ja tasa-arvon näkökulmasta katsottuna, Kanerva sanoi MTS-kyselyn julkistamistilaisuudessa.

Naisten mukaan ottaminen voisi lisätä maanpuolustustahtoa

Kanervan mukaan on kuitenkin yhä selvää, että sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeet ovat keskeisiä ja tulevat olemaan "kuskin paikalla" arvioita tehtäessä.

MTS-kyselyssä mitattu maanpuolustustahdon lasku painottui naisiin, joilla se on ollut jo entuudestaan alhaisempi. Kanerva pitää mahdollisena, että naisten ottaminen entistä vahvemmin mukaan kutsuntoihin ja asepalvelukseen voisi tasoittaa sukupuolten välistä eroa.

– Mitä enemmän asian kanssa on tekemisissä, sitä enemmän ihminen sisäistää, mistä siinä on kysymys, Kanerva pohti.

Hänen mukaansa maanpuolustustahdon laskuun voi olla vaikutuksensa myös juuri nyt ykkösuhkaksi koetulla koronapandemialla, jota vastaan perinteinen maanpuolustus ei ole toimivin lääke.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut