Yksi kuoli ja kaksi haavoittui ampumisessa Tukholmassa

Ruotsissa yksi ihminen on kuollut ja kaksi haavoittunut ampumisessa Tenstan kaupunginosassa Luoteis-Tukholmassa. Ruotsin poliisi sai hälytyksen ampumisesta hieman ennen kello kymmentä tiistai-iltana. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsissa yksi ihminen on kuollut ja kaksi haavoittunut ampumisessa Tenstan kaupunginosassa Luoteis-Tukholmassa.

Ruotsin television SVT :n mukaan poliisi sai hälytyksen kahden ihmisen ampumisesta hieman ennen kello kymmentä tiistai-iltana. Noin tuntia myöhemmin löydettiin kolmas uhri eri paikasta kuin kaksi ensimmäistä. Myös häntä oli ammuttu.

Poliisi ei ole vahvistanut, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

Poliisi vahvisti keskiviikkoaamuna SVT:lle, että yksi uhreista on kuollut.

– Kaksi muuta on sairaalahoidossa, mutta heillä ei ole hengenvaarallisia vammoja, sanoi Tukholman poliisin edustaja Anders Bryngelsson SVT:lle.

Tukholman poliisin mukaan ampuja tai ampujat saattoivat poistua paikalta sähköpotkulaudalla. Aftonbladetin mukaan pakovälineenä olisi ollut auto ja mopo.

Ketään ei toistaiseksi ole otettu kiinni veriteoista epäiltynä. Asiaa tutkitaan muun muassa murhan yrityksenä ja törkeänä ampuma-aserikoksena.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut